Koululaisten vakuutus on voimassa etäopetuksen aikana – Laitilan kaupunki lähettää jokaiselle yli 70-vuotiaalle kirjeen, jossa tarjotaan apua

0
Kyläkoulujen oppilaat ja opettajat harjoittelivat etäopetukseen liittyvän ohjelman käyttöä maanantaina muun muassa Itäkulman koululla. Näytöllä on etäyhteydessä koulunkäynninohjaaja Marja Verha ja opettaja Mikko Uhtakari. Luokan edessä on Laitilan kyläkoulujen rehtori Noora Vesterinen.

Laitilan kaupunki on tarkentanut jälleen ohjeitaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Jokaiselle yli 70-vuotiaalle laitilalaiselle lähetetään kaupungin toimesta kirje, jossa kerrotaan mihin voi ottaa yhteyttä, jos hänellä ei ole naapuria tai omaista, joka voisi tuoda esimerkiksi ruokakassin tai lääkkeet apteekista. Kaupungilla on valmisteilla myös huolipuhelin.

Kouluissa siirrytään monilta osin etäopetukseen Suomen hallituksen ohjeiden mukaan.

– Koululaisten ryhmätapaturmavakuutus on voimassa etäopetuksen aikana, mutta ainoastaan niin sanotun opetustilanteen aikana. Eli kaikki muu mitä opiskelija tai koululainen tekee kotona, niin ei kuulu vakuutuksen piiriin, Laitilan kaupunki tiedottaa.

Lisäksi kaupungin johto on päättänyt seuraavista toimista:

– Kaupungintalon ovet ovat lukossa huomisesta alkaen.

– Monipalvelukeskus Palke 5:n toiminta ajetaan alas keskiviikosta alkaen.

– Kaikki kaupungin ylläpitämät liikuntapaikat, mukaan lukien uimahalli, Jääkukko kuntosaleineen sekä rantasaunat on suljettu toistaiseksi.

– Perusopetuksen kerhotoiminta lopetetaan toistaiseksi.