Kuljetusyritysten työntekijät tarvitsevat poikkeusoloissakin peseytymismahdollisuuden tien päällä

0
Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry on huolissaan poikkeusolosuhteiden vaikutuksesta jäsenyritystensä työntekijöiden asemaan.

Hallituksen aikeet sulkea kahviot ja ravintolat rajoittavat kuljetusyrityksissä työskentelevien ihmisten mahdollisuutta pestä käsiään ja käydä vessassa ollessaan tien päällä. Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry muistuttaa, että tavaraliikenteestä huolehtivat kuljetusyritykset jatkavat toimintaansa pitääkseen yhteiskunnan toimintakykyisenä.

– Haluamme, että kaupoissa on jatkossakin tavaraa ja että elinkeinoelämä toimii. Alalla työskentelevät henkilöt ovat jäsenyritystemme kriittinen voimavara, Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät vetoavat,

Yhdistys muistuttaa tiedotteessaan, ettei virusta vastaan ei tällä hetkellä ole muuta suojakeinoa kuin hyvä hygienia, säännöllinen käsienpesu ja lähikontaktien välttäminen.

– Kuljetusyritykset toki pyrkivät muuttuvassa tilanteessa turvaamaan henkilökuntansa terveyden, esimerkiksi lisäämällä ajoneuvossa mukana kuljetettavia hygieniatarvikkeita, mutta mikäli veden ja saippuan käyttömahdollisuudet merkittävästi vähenevät, vaarantuu suoraan ja välillisesti moni asia maassamme.

Länsi-Suomen Kuljetusyritys ry:n korviin on kantautunut viestejä, että jotkut asiakasyritykset ja terminaalit ovat estäneet hyötyajoneuvojen kuljettajilta tiloissaan sijaitsevien wc-tilojen käytön.

– Uskon, että näihin toimenpiteisiin on ryhdytty oman henkilöstön suojaamiseksi. Tällainen käsienpesumahdollisuuksien epääminen aiheuttaa kuitenkin samalla merkittävän riskin kuljetusalan henkilöstölle ja siten lisää logistiikkaketjujen haavoittuvuutta ja aiheuttaa mahdollisesti hyvin laajoja vaikutuksia yhteiskunnassa jo lyhyellä tähtäimellä, yhdistys muistuttaa ja lisää:

– Vetoankin, että tässä vaikeassa tilanteessa yhteistyökumppanit ja kuljetusyritysten asiakkaat ojentaisivat auttavan käden kuljetusalan toimijoille ja turvaisivat yritystään ja muuta yhteiskuntaa palveleville tavaraliikenteen ajoneuvojen kuljettajille edelleen mahdollisuudet wc- ja peseytymistilojen käyttöön.