Laitilan vapaa-aikapäälliköksi Emilia Andersson

0
Virinät-jumpassa osa liikkeistä tehdään istuallaan. Laitilassa entinen liikuntasihteeri Elina Rautanen osallistui aktiivisesti ikäihmisten jumpauttamiseen.

Laitilan vapaa-aikapäälliköksi on valittu liikunnanohjaaja (AMK) Emilia Andersson . Hän aloittaa työssään viimeistään vapun jälkeen eli 4. toukokuuta.

Laitilassa ei ole aiemmin ollut vapaa-aikapäällikköä, vaan aiemmin vastaavaa työtä tehtiin liikuntasihteerin nimikkeellä.

Laitilan kaupunginhallitus päätti helmikuussa muuttaa joidenkin tehtävien nimikkeitä vastaamaan paremmin niiden tehtävänkuvia. Liikuntasihteerin virka muutettiin tuolloin vapaa-aikapäällikön viraksi ja samoin esimerkiksi kulttuurisihteerin virka muuttuu kulttuuripäällikön viraksi.

Palkkaukseen tai tehtävänkuviin nimikemuutokset eivät vaikuta. Vapaa-aikapäällikön tehtäväkohtainen palkka on noin 2 800 euroa, ja virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Andersson seuraa tehtävässä Elina Rautasta , joka irtisanoutui liikuntasihteerin virasta 27. tammikuuta ja siirtyi jo helmikuun ensimmäisinä päivinä uuteen työhönsä Nakkilan hyvinvointikoordinaattoriksi.

Vapaa-aikapäällikkö vastaa esimerkiksi kaupungin liikuntapalveluiden hallinnosta, toiminnasta, taloudesta, kehittämisestä, esimiestehtävistä sekä erilaisten liikuntatapahtumien järjestämisestä ja tiedottamisesta. Lisäksi hän muun muassa koordinoi kuntalaisten hyvinvointipalveluja.