Laitilan kaupunki on keskittänyt lähiopetuksen Kappelimäen kouluun ja varhaiskasvatuksen Apilaniityn päiväkotiin.
– Etä- ja lähiopiskelu oppilaitoksissa on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Niin opettajat kuin oppilaatkin ovat uuden äärellä, mutta luovasti ja jopa innostuneesti on lähdetty liikkeelle, kaupunki tiedottaa.
Jatkossa Laitilan kaupungin koronavirustilanteeseen liittyvä informaatio ja ohjeistus julkaistaan keskitetysti Laitilan kaupungin kotisivuilla laitila.fi Ajankohtaista-osiossa.
Lisäksi Laitilan kaupunki haluaa, että alueen yritysten toiminta turvataan mahdollisimman pitkälle niin, ettei yrittäjien eikä yritysten asiakkaiden terveys vaarannu, eikä koronaepidemian leviämistä tarpeettomasti edistetä.
– Yrittäjät voivat omalta osaltaan ehkäistä epidemian leviämistä ja suojella henkilökuntaansa tartunnalta huolehtimalla erityisesti käsihygieniasta sekä välttämällä mahdollisuuksien mukaan lähikontakteja asiakkaiden ja muun henkilökunnan kanssa. Pintojen puhdistusta on syytä tehostaa ja mahdollisten kertakäyttöisten välineiden käyttöä lisätä, kaupunki muistuttaa.
Korona-infektio leviää ensisijaisesti pisaratartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Virus voi tarttua myös kosketuksen kautta pinnoilta, joille on hiljattain päätynyt sairastuneen hengitystie-eritteitä. Alueen yrityksiä pyydetään perehtymään Ruokaviraston ja Työterveyslaitoksen laatimiin ohjeisiin: hyvatyo.ttl.fi/koronavirusohjeistus ja ruokavirasto.fi/yritykset/elintarvikeala/elintarvikealan-yhteisetvaatimukset/usein-kysyttya-covid-19-koronaviruksesta–elintarvikealan-yrityksille/