Nyt lähikontakteja välttämään annetut kehotukset ovat laajentuneet kaikenikäisiin. Kaupoissa ja ulkona saa käydä, mutta turvavälejä pitää kunnioittaa.
Laitilalainen Sirke Parsama, 77, kertoo, että koronaepidemia on vaikuttanut hänenkin arkeensa. On ollut pakko miettiä, miten ajan saa kotona kulumaan.
Parsamalle tekemistä on riittänyt muun muassa leivontahommissa. Uunissa on paistunut muun muassa mamman kakkoja, joiden resepti on peräisin hänen lapsuudestaan.
Sirke Parsama ja Erkki Saarnio ovat viettäneet yhteistä aikaa myös luonnossa.
– Olemme lähteneet autoajeluille metsäteille. Siellä on hiljaista. Mukaan on otettu termoskahvit ja nautittu kaikessa rauhassa alkavasta keväästä.
Koronauutisia he seuraavat televisiosta. Kaiken ikävän keskellä Parsama uskoo, että kriisiajat tuovat mukanaan myös jotakin hyvää.
– Kyllä tämä tilanne panee ajattelemaan. Kriisissä tarvitaan yhdessä selviämistä. Luulen, että tämä voi muuttaa meidän suomalaisten elämää myös pysyvästi: taloudellisesti voi olla tiukempaa kuin ennen, mutta arvot muuttuvat ja ymmärrämme elämää vähän laajemmasta näkökulmasta, hän pohtii.
Valokuva-albumit ovat olleet Parsamalle aina tärkeitä, ja nyt niiden arvo on noussut entisestään. Hän on taltioinut elettyä elämää 20 valokuva-albumiin, joten muistojen parissa vierähtää helposti pidempikin aika.
– Joku on joskus ihmetellyt, että miksi noita kuvia keräilet. Olen aina ajatellut, että jos tulee sellainen elämänvaihe, että olen vaan sängyssä niin voin ilahduttaa itseäni näillä muistoilla. Vanhoissa valokuvissa on ihania hetkiä lasten ja lastenlasten kanssa.
Muistelemista kukaan ei voi rajoittaa, eikä ole syytäkään. Parsama pohtii, että nyt on hyvää aikaa myös kirjoittaa muistiin omaa elämänkaartaan.
– Olen ollut aika villi tyttö, ja muisteltavaa riittää. Saavat sitten lastenlapsetkin lukea, millainen on ollut isoäidin lapsuus. Poikani Leevi toi keväällä kirjan, johon voin kirjoittaa ja liittää myös valokuvia. Nyt se on kaivettu esille.
Parsamalla on ystäviä ja tuttuja hoivakodissa ja yksin kotona, mutta nyt heidän luonaan käyminen ei ole sallittua. Se hieman huolettaa, mutta hän uskoo monien muidenkin ikäihmisten hänen tavoin saavan voimaa muistoista.
– Ne ovat meille suuri rikkaus.
Ajatukset kannattaa kriisinkin keskellä suunnata valoisiin asioihin. Suomalaisten kannalta on onni, että kriisi ei alkanut marraskuun pimeydessä.
– Onneksi on kevät ja valo lisääntyy päivä päivältä, Parsama sanoo.