Opistojen kurssitoimintaan muutoksia koronaviruksen takia – Vakka-opisto keskeyttää opetuksen, Vakka-Suomen musiikkiopisto opettaa osin etänä​

0
Sini Palokangas Vakka-Suomen musiikkiopistosta johdatteli Päiväkoti Satakielen lapsia musiikin maailmaan pari vuotta sitten. Etäopetus ei koske varhaiskasvatusyksiköissä annettavaa muskariopetusta. Arkistokuva: Hanna Hyttinen

Katja Kaartinen

Hallituksen maanantaisen linjauksen mukaisesti myös opintojen kurssitoimintaan tulee muutoksia. Vakka-opiston kurssitoiminta on keskeytetty, ja opiston tilat on suljettuina ainakin 13. huhtikuuta asti. Päätös koskee opiston kaikkia osakaskuntia, toimipaikkoja ja opetustiloja.

– Hallituksen linjaus jatkaa opistoa hallinnoivan Laitilan kaupungin jo viime viikon perjantaina antamaa päätöstä kurssitoiminnan keskeytymisestä, Vakka-opiston rehtori Tomi Kangas kertoo.

Opiston päätoiminen henkilökunta jatkaa työskentelyä etänä normaalien työaikojen mukaisesti, mutta he palvelevat sähköisesti.

– Ilmoitimme kurssien peruuntumisesta tekstiviestitse viime perjantaina noin 185 tuntiopettajalle ja tuhansille opiskelijoille. Lähetimme viestin hallinto-ohjelman tekstiviestisovelluksen kautta. Kaikki eivät varmaankaan saaneet tietoa sitä kautta, koska osalla voi olla järjestelmässä väärä puhelinnumero, Kangas lisää.

Kankaan mukaan Vakka-opisto ei lähtökohtaisesti järjestä etäopetusta, mutta tilannetta selvitellään.

– Meillä etäopetuksen järjestäminen on haastavampaa kuin esimerkiksi lukion puolella. Etäopetuksen järjestäminen suosituimmille kädentaitojen kursseille ei ole ihan yksinkertaista, Kangas korostaa.

Siihen, jatkuuko Vakka-opiston kevätkausi vielä huhtikuun puolen välin jälkeen, Kangas ei osaa vielä vastata.

– Kukaan ei vielä tiedä, mitä ensi kuussa tapahtuu. Toiminnan jatkuminen kauden loppuun on mahdollista, mutta aika näyttää, Kangas lisää.

Vakka-Suomen musiikkiopiston rehtori Jussi Kauranen on tehnyt hallituksen linjauksen jälkeen uudenlaisia etäopiskelujärjestelyitä.

– Lähiopetus keskeytettiin tiistaista alkaen, mutta valmistelemme etäopetuksen siirtämistä. Se olisi mahdollista ainakin musiikin yksilöopetuksessa, musiikin perusteiden opettamisessa ja muskariopetuksessa, Kauranen pohtii.

Musiikkiopiston etäopetus koskee noin 350 henkilöä. Esimerkiksi yhteismusisointiopetus, varhaiskasvatusyksiköissä annettava muskariopetus ja vekaraorkesteritoiminta on keskeytetty.

– Näitä ei pystytä toteuttamaan verkon yli. Kyseisten kurssien keskeyttäminen koskee noin 300 lasta, Kauranen lisää.

Musiikin opettaminen on perinteisesti lähiopetusta, joten musiikkiopistossa ei ole muutamia testijaksoja lukuun ottamatta kokemusta etäopetuksesta.

– Opettajilla on kuitenkin erilaisia alustoja käytettävissään. Tilanne on vähän haasteellinen ja etenemme lyhyellä valmistautumisajalla. Olemme hypänneet altaan syvään päähän ja kylmään veteen, nyt opettelemme uimaan siellä kylmässä vedessä, Kauranen muotoilee.

Kauranen kertoo, että musiikkiopistolla ei ole verkko-opetukseen omaa palvelinta, joten seuraava haaste saattaa tulla eteen siinä vaiheessa, kun koululaiset yrittävät avata kursseja verkosta samaan aikaan.

– Emme tiedä, kestääkö palvelin massaetäopetusta, mutta se ongelma on palveluntuottajien ratkaistavissa, Kauranen lisää.