Pääkirjoitus: Luotettavaa tiedonvälitystä

0

Näinä päivinä olen kiitollisuudella ajatellut, että onneksi meillä Suomessa on riippumaton ja vastuullinen media.

Kriisiaikoinakin me voimme luottaa siihen, että virallisista medioista me saamme oikea-aikaista ja oikeaksi tarkistettua faktatietoa.

Suomessa media on tottunut kysymään, vaatimaan ja kyseenalaistamaan – joidenkin mielestä varmasti ärsyttävyyteen saakka. Mutta kriisiaika paljastaa paljon niin kansalaisista yleisesti kuin viranomaisista ja mediastakin.

Demokraattisessa yhteiskunnassa tieto kuuluu kaikille. Journalistin ohjeiden ensimmäinen kohtakin määrittelee journalistin olevan vastuussa ennen kaikkea yleisölleen: ihmisillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Olennaista on sekin, että eri tasoilla toimivat viranomaiset levittävät tietoa ennen muuta virallisten tiedotuskanaviensa kautta. Tämä korostuu erityisesti sosiaalisen median aikakaudella.

Moni suhtautuu sosiaalisen median erilaisiin alustoihin faktatiedon levittäjinä turhan huolettomasti. Esimerkiksi Medialiitto muistuttaa feikkisivustojen, valeuutisten, vierasperäisen trollauksen ja tahallisen vääristelyn tulleen erityisesti sosiaalisessa mediaksi arkipäiväksi.

Aikuisten olisi hyvä ottaa omista neuvoistaan vaarin. Kun opetamme lapsille, että sosiaalisessa mediassa minkä tahansa söpön nimimerkin takana voi vaania pahat mielessä oleva pedofiili, niin aikuistenkin pitäisi ottaa sama kriittinen suhtautuminen käyttöön: luotettavalta kuulostavan uutissivuston takana voi vaania pahat mielessä oleva toimija.

Olennaista ei ole vain kysymys mitä, vaan myös kysymys mistä. Onneksemme meillä on mahdollisuus valita, sillä toisin kuin monessa muussa maassa, meillä Suomessa on riippumaton ja vastuullinen media.

Solina Saarikoski

solina.saarikoski@laitilansanomat.fi