Pääkirjoitus: Piristyshaaste kaikille

0

Vaikka aluksi voi tuntua siltä, että sosiaalisten kontaktien rajoittaminen peruutti kaiken kulttuuriin liittyvän poikkeusolojen ajaksi, jo nyt pintaan purskahtelee mielenkiintoisia ilmiöitä. Viime viikon keskiviikkona Kaukolankodissa järjestetyn pienen pihasoiton lisäksi LaitilaTV:n Youtube-kanavalle on koottu video vanhoista Laitila-kuvista. Valtakunnallisesti on striimattu konsertteja ja teatteriesityksiä, joista voi nauttia kotisohvalta.

Laitilan kaupungin nuorisotoimen ja Laitilan-Pyhärannan 4H-yhdistyksen yhteinen tipuhaaste kehottaa laittamaan ikkunoihin tipuja, joita lapsiperheet voivat ulkoillessaan bongata nyt kun leikkikavereista täytyy pysyä kauempana. Ilo näyttää versoavan kevätmullasta, vaikka varmasti jokaisen sisimmässä painaa huoli tulevasta.

Ihmiset tarvitsevat kulttuuria, ja tällaisina kriisiaikoina sen merkitys ei ole ainakaan vähentynyt. Kulttuuri tarvitsee vain uusia väyliä ihmisten luokse. Verkko tarjoaa yhden tien, mutta rajoitusohjeistustakin noudattaen esimerkiksi livemusiikki voi löytää yleisönsä.

Laitilan Sanomat haastaa kaikki laitilalaiset miettimään, millä tavalla voisi piristää itseään tai muita. Nyt tarvitaan käytännönavun lisäksi myös pientä piristystä.

Laitilassa on joulun alla kiertänyt Laulava joulukortti -ryhmä. Saisikohan siitä kehiteltyä koronakriisin ajaksi jonkin poikkeusoloihin ja hallituksen asettamiin rajoituksiin sopivan version? Moni kauempanakin asuva voisi mielellään lähettää turvallisellle etäisyydelle toimitetut sävelterveiset eristykseen jääneelle läheiselleen. Esikuvansa tavoin myös laulavan piristyskortin tulot voitaisiin käyttää hyväntekeväisyyteen.

Hanna Hyttinen

hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi