Päivä piristävässä Pirtissä

0
Päivätoiminnan tiistairyhmä istuu keinutuoleissa yhteislaulutuokiossa. Vasemmalta Seija Virtanen, Maija Niittumaa, Risto Kakkonen, Hely Mäkilä, Unto Vähänen ja Laila Saarinen sekä ohjaajat Heidi Raitamäki ja Eila Saarva.

Laitilan kaupungin sosiaalitoimi järjestää päivätoimintaa kotona asuville eläkeikäisille. Kotona asuvien päivätoiminnalla tavoitellaan elämänlaadun kohentamista.

– Päivätoiminta tarjoaa erilaisia virikkeitä, aktiivisuutta ja sosiaalisia suhteita, kertoo päivätoimintaa ohjaava Eila Saarva.

Ikäihmisille tarjotaan virikkeitä nimellä Päivätoiminta Pirtti. Toiminta oli määräaikainen viimeiset kaksi vuotta, ja se aloitettiin kaupungin uutena toimintana tämän vuoden alussa. Päivätoiminta Pirtti kokoontuu Kaukolankodissa.

– Tämä ei ole Kaukolankodin toimintaa, vaikka talossa kokoonnummekin. Täällä on kelvolliset tilat, ja ruuan saa tuoreena, kiittelee Eila Saarva.

Mielekkään toiminnan vähäisyys sekä riittävien ulkoilumahdollisuuksien puute ovat syitä, joiden johdosta päivätoiminta on aloitettu. Kotona asuvien ikäihmisten päivätoiminnalla tavoitellaan elämänlaadun kohentamista. Päivätoiminta tarjoaa erilaisia virikkeitä, aktiivisuutta ja sosiaalisia suhteita.

– Tykkään käydä täällä. Porukka on hyvä. On kuin kotia tulisi, kehuu tiistairyhmän Unto Vähänen , joka on muuttanut Sastamalasta Laitilaan reilu vuosi sitten.

Pirtissä on tähän mennessä ollut monenlaista ohjelmaa ja tekemistä. Musisointia on harrastettu yhteislaulusta itse tehdyin soittimin tuotettuun musiikkiin. Muutama kerta on tanssittu yhdessä Kaukolankodin asukkaiden kanssa elävän orkesterin tahdissa. Kädentaitoja on kehitetty askartelemalla ja teatteria on harrastettu yhdessä laadituin käsikirjoituksin. Jokaisella kerralla on myös harrastettu liikuntaa ja ulkoiltu.

– Vetäjät ovat hyvän mielen tuojia. Ruoka on hyvää, ja välillä raikuu laulu, kiittelee vaimarolainen Hely Mäkilä .

Päivätoimintaan muodostetaan viisi ryhmää, jotka kokoontuvat viikoittain aina samana viikonpäivänä. Joka arkipäivä kokoontuu eri ryhmä, ja porukassa ollaan aamu yhdeksästä iltapäivä kahteen. Päivän aikana on aamupala, lounas ja iltapäivän kahvihetki.

̶ Tässä tiistain ryhmässä on vielä tilaa, ja perjantain ryhmään mahtuu vielä yksi tai kaksi, sanoo ohjaaja Heidi Raitamäki .

Päivätoiminta Pirttiin voi tulla omalla kyydillä tai ryhmäkuljetuksella. Palveluliikenne noutaa kotiovelta ja vie takaisin kotiovelle. Jokaisen ryhmän toimintaa räätälöidään osallistujien kunnon ja toiveiden mukaan.

Päivätoiminta on tarkoitettu kaikille kotona asuville yli 65-vuotiaille. Mukaan voi ilmoittautua puhelimitse, Eila Saarva 0406305939, Heidi Raitamäki 0406463452.