
Laitilan Pyhän Mikaelin kirkko on sunnuntaina kello kymmenen alkavan jumalanpalveluksen jälkeen kaksi tuntia auki hiljentymistä varten. Jumalanpalvelus pidetään koronaepidemian takia ilman läsnäolevaa seurakuntaa, mutta välitetään verkon kautta. Ohjeet jumalanpalveluksen seuraamiseen löytyvät Laitilan seurakunnan kotisivuilta ja Facebook-sivuilta.
Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon ovet ovat auki kaikille, jotka haluavat hiljentyä tai rukoilla.
– Kahden tunnin aukiolon aikana keskustelukin on mahdollista, mutta toki noudatamme yli kymmenen hengen kokoontumisten rajoitetta, kertoo kirkkoherra Petri Laitinen.
Laitilan seurakunnassa on otettu käyttöön seurakunnan päivystävä numero 02 856539.
– Keskusteluapu korostuu tässä tilanteessa. Yhteydenottoja on tullut jonkun verran.
Laitisen mukaan seurakunnan työntekijöiden työnkuviin tehdään muutoksia sopivalla tavalla.