Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueen terveyskeskus antoi keskiviikkona ohjeet, miten toimia koronavirusepäilytilanteessa. Ohjeet julkaistiin muun muassa Pyhärannan kunnan verkkosivuilla.
Ohjeiden mukaan koronavirustartuntaa on syytä epäillä, mikäli seuraavat kaksi kriteeriä samanaikaisesti täyttyvät:
1. On tullut äkillisen hengitystieinfektion oireita kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta
2. On matkaillut epidemia-alueella (Italia, Iran, Manner-Kiina, Etelä-Korea, Tirolin alueen hiihtokeskukset Itävallassa sekä Saksassa Nordhein-Westfalenin osavaltio) 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkamista tai ollut lähikontaktissa laboratoriossa varmistettuun koronaviruspotilaaseen (15 minuuttia samassa huoneessa tai kasvotusten).
Virka-aikaan tartuntaepäilystä soitetaan terveyskeskuksen ajanvarausnumeroon. Päivystysaikana soitetaan päivystyksen neuvontanumeroon.
– Päivystykseen tai terveyskeskukseen ei tule lähteä, jos epäilee koronavirusta, vaan yhteys on otettava aina ensin puhelimitse, jonka jälkeen hoitaja haastattelee potilaan ja konsultoi tartuntatautilääkäriä, ohjeissa kerrotaan.
Terveyskeskuksen keskiviikon tiedotteen mukaan liikkeellä on enimmäkseen tavanomaisia kausiluontoisten hengitystieinfektioidenaiheuttajia kuten RS-virustajainfluenssaa.
Yhteydenotot koronavirusepäilyissä:
Uudenkaupungin pääterveysasema puh. 02 8451 2400
Vehmaan, Taivassalon ja Kustavin terveysasemat puh. 02 8451 2401
Pyhärannan terveysasema puh. 02 8451 2403
Tyks Akuutin puhelinneuvonta puh. 02 313 8800