Tapahtumia ja tilaisuuksia perutaan liukuhihnalla – Koronaviruksen leviämistä halutaan hidastaa ja estää

0
Suomalais-japanilaisena yhteistyönä tehty robottibussi GACHA oli viime vuonna Energiamessuilla yleisön ihmeteltävänä. Tänä vuonna Energiamessuja ei järjestetä koronaviruksen takia.

Koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi ja estämiseksi Suomen hallitus on suositellut suurten tapahtumien perumista. Hallituksen mukaan tartuntojen vähentämiseksi tulee rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa tai muulla vapaa-ajalla.

Laitilan seudulta tiedossa on ainakin seuraavien tapahtumien peruuntuminen. Listaa päivitetään tietojen täydentyessä.

Maaliskuu

– Yhteiset kevätmarkkinat 18.3. perutaan. Tapahtumaa järjestivät Säle, Laitilan hydrauliikka ja varaosa Oy ja Laitilan Länsi-Jyvä Oy.

– 20.–22. maaliskuuta Vakka-Suomen musiikkiopiston organisoimat Valtakunnalliset Puhallinpäivät Uudessakaupungissa perutaan koronatilanteen vuoksi.

– Tubetour 5v-juhlashow 27.3. peruttu Uudessakaupungissa. Uutta päivää etsitään yhdessä kiertueen toteuttajan kanssa, tiedottaa Laitilan nuorisotoimi.

Huhtikuu

– Laitilan jäähalliin huhtikuun 25. päivälle suunnitellut perinteiset Energiamessut perutaan.

– Laitilan elokuvaviikko 30.3. – 5.4. on peruttu koronan takia. Syksyllä on uusi yritys.

Vaikutuksia harrastustoimintaan:

Pyhärannan kunta tiedottaa, että kunnan järjestämät seniorijumpat on peruttu toistaiseksi. Tämä ei liity todettuihin tapauksiin tai epäilyihin vaan on varotoimi leviämisen hidastamiseksi. Myös lasten Liikkari-kerho on peruttu.

Harrastustoiminnassa Suomen Partiolaiset ohjeistaa, että Partion viikoittaiset tapaamiset perutaan sekä retket siirretään tai perutaan ainakin 15.4. asti.

Suomen 4H-liitto injaa, että ryhmämuotoinen 4H-kerho- ja tapahtumatoiminta keskeytetään välittömästi toistaiseksi.

Jääkiekkoliiton hallitus päätti, että kaikkien Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen sarjatoiminta päättyy tältä kaudelta. Tämä tarkoittaa, että jäljellä olevat pelit perutaan kaikilla sarjatasoilla. SM-liigan runkosarjan viimeiset pelit pelataan ilman yleisöä.

Palloliiton liittohallitus päätti keskeyttää kilpailutoiminnan maaliskuun loppuun asti muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Palloliitto suosittelee seuroja keskeyttämään harjoitus- ja turnaustapahtumat maaliskuun loppuun asti.