Antti Kalin jakaa elämänsä Rauman ja Laitilan kesken. Myös suurin osa töistä tehdään kyseisten kaupunkien sekä välillä myös Pyhärannan ja Uudenkaupungin seuduilla.
Viime vuoden lopulla Kalin teki aika radikaalin ratkaisun ja jätti parisenkymmentä vuotta kestäneen uran museoissa ja taidemuseoissa.
– Kulttuurityöt jäivät marraskuussa. Elän nyt sellaista uusioperheen arkea. Lapset ovat pieniä. Minulla oli vakituinen työ Turussa ja pidin kyllä työstäni sekä työyhteisöstä. Mutta kun työmatkoihin kului päivässä kaksi ja puoli tuntia, se oli niin ajallisesti kuin taloudellisesti ihan järjetöntä, Kalin kertoo.
– Lopulta se kävi raskaaksi, kun en voinut olla perheelle ja lapsille niin paljon läsnä kuin halusin. Viikonloppuisin en ehtinyt edes kunnolla palautua. Oli tultava joku muutos elämänlaadun parantamiseksi.
Nyt Antti Kalin on töissä hautauspalvelutyöntekijänä Diakon Hautaukseen kuuluvassa Laitilan Hautaustoimistossa.
– Tämä uusi työ tuli ihan puskista. Ystävääni houkuteltiin ensin sinne töihin. Hän pohdiskeli tarjousta ja pyysi minulta myös mielipidettä. Tavallaan tein ajatustyön hänen puolestaan. Lopulta hän jatkoi vanhassa työssään, mutta itse ajattelin, että oma vaakakuppini voisi kääntyä uuden työn puolelle. Olihan ajatustyö jo tehty.
Kalinin työhön sisältyy esimerkiksi asiakkaiden vastaanotto, yhteydenpito seurakuntaan ja siunausajan varaaminen, auttaminen arkun ja uurnan valinnassa, muistotilaisuuspaikan sopiminen, cateringin suunnittelu, kukkakauppayhteistyö ja kuljetukset.
– Noudamme vainajan, siistimme ja puemme ja laitamme arkkuun. Tämän jälkeen omaiset voivat jättää hyvästit, jonka jälkeen arkku siirretään seurakunnan tiloihin. Usein toimitamme myös uurnan seurakunnalle tai omaisille uurnan laskua varten, Kalin luettelee.
Antti Kalin jatkaa, että pyrkimys on hoitaa kaikki käytännön työt, jotta omaisille jää aikaa surutyölle.
– Pidetään huoli siitä, että vainaja pääsee lähtemään täältä kunniallisesti ja ihmisarvoisesti.
Antti Kalinin uranvaihto on saanut sekä ymmärrystä että ihmetystä osakseen.
– Läheiset eivät ole hämmästyneitä. Olin kuitenkin pitänyt silmät auki, jos jotain mielekästä ja merkityksellistä työtä löytyisi, toteaa Kalin.
Kulttuurikentältä huokauksia kuului enemmän.
– Tein siellä töitä kuitenkin täydestä sydämestäni ja intohimoisesti. Lähtöni oli varmasti monelle yllätys.
Joitakin ihmisiä saattoi hämmentää ala, jossa ollaan tekemisissä kuoleman ja surun kanssa.
– Itse olin aikanaan 1990-luvulla töissä AIDS-tukikeskuksessa, jossa oli HIV-positiivisia nuoria, jotka olivat tavallaan kuolemaantuomittuja.
Kalinin oma veli puolestaan menehtyi 17-vuotiaana aivoverenvuotoon.
– Jouduin hautaamaan hänet teininä. Eli lapsuudenkodissani olen nähnyt sen surun.
Kalinin mielestä surun kohtaaminen tuntuu tärkeältä, mutta se ei pelota.
– Osaan ajatella kuolemaa yhtenä elämänkaaren osana. Myös lapseni suhtautuvat asiaan hirveän luonnollisesti.
Minkälaisia sanoja Antti Kalinilla olisi heille, jotka pohtivat työpaikan tai jopa uran vaihtoa?
– Rohkeutta! Olin 20 vuotta museoalalla. Siinä välillä olen tehnyt myös esimerkiksi raksahommia, ravintola- ja myyntitöitä ja muutakin. Pitää rohkeasti tehdä eri asioita ja nähdä niissä mahdollisuuksia, Kalin kannustaa.
Museoalalla ollessaan Kalin työskenteli ainutkertaisten esineiden tai taideteosten parissa.
– Nyt kohtaan ainutlaatuisia vainajia ja omaisia. Ihmisen kuolema ja hautaaminen ovat ainutkertaisia tapahtumia. Työstä löytyy suuria merkityksiä ja se on äärettömän palkitsevaa.
Antti Kalin jatkaa toteamalla, että jos yleensäkin työhön löytää merkityksiä, silloin alanvaihto ja uuteen työhön lähteminen on helpompaa.
– On aika harvinaista jäädä siitä ensimmäisestä työpaikastaan eläkkeelle.