
Tuunaan rakennetaan neljän talon kortteli, joka on saanut nimekseen Villa Puru. Yksi talo valmistuu jo tulevan kesän aikana ja toista taloa suunnitellaan parhaillaan. Neljän talon kortteli on VS-Raudan ensimmäinen talonrakennusprojekti, mutta yrittäjäveljeksillä, Marko ja Tommi Aaltosella , on pitkä kokemus rakennusalalta.
– Olemme pyörittäneet 17 vuotta rautakauppaa. Elokuussa tulee kaksi vuotta täyteen siitä, kun lopetimme rautakaupan pidon. Olemme siis olleet rakentamisen kanssa tekemisissä koko elämämme. Rautakauppa liittyy vahvasti rakentamiseen ja meidän kautta saattoi ostaa myös valmiita talopaketteja, Tommi Aaltonen Villa Purua rakennuttavasta VS-Rauta Oy:sta kertoo.
Tuuna valikoitui rakennusprojektin kohteeksi, kun alueelta vapautui sopiva tontti.
– Tuuna on äärettömän hienoa aluetta, johon valmistuu tänä keväänä uusi päiväkoti. Koulut ja harrastusmahdollisuudet ovat lähellä, mutta silti saa asua metsän siimeksessä ja luonnon lähellä, Aaltonen perustelee.
Ensimmäiseen taloon tulee kaksi makuuhuonetta ja tupakeittiö. Pihalle rakennetaan puulla lämpeävä pihasauna sekä autokatos, jossa on varasto. Talossa on 84 neliötä.
– Lisäksi talossa sisällä on sähkösauna.
Talo rakennetaan avaimet käteen -periaatteella valmiiksi. Kohdetta ei ole vielä yritetty aktiivisesti myydä, vaikka sitä kohtaan on ollut jo kiinnostusta.
– Haluamme käyttää ensimmäistä taloa markkinointitarkoituksessa. Kun maailma tästä toivottavasti pian vähän muuttuisi niin ihmiset pääsisivät katsomaan millainen siitä on tulossa, sanoo ja viittaa koronavirusepidemiaan, joka rajoittaa yleisötilaisuuksien järjestämistä.
Ensimmäisessä talossa lämmitysjärjestelmänä on poistoilmalämpöpumppu, joka on melko tavallinen uusissa taloissa.
– Se on energiaystävällinen vaihtoehto. Lisäksi talot on rakennettu siten, että ne keräävät mahdollisimman paljon aurinkoenergiaa taivaalta ja tarjoamme myös aurinkopaketteja.
Kolme muuta taloa rakennetaan asiakkaiden toiveita kuunnellen.
– Asiakas päättää, minkä kokoinen ja näköinen talosta tulee. Toki vähän samantyylisiä taloja täytyy tähän alueelle tehdä. Talot rakennetaan avaimet käteen -periaatteella, mutta muistakin vaihtoehdoista voidaan asiakkaiden intressien mukaan keskustella, Aaltonen sanoo.