Eräsissit jakaa torstaina soppatykillisen hernekeittoa

0
Kuvassa Laitilan Eräsissien Juho Leppikangas ja Kyösti heinonen sekä Nelli-koira.

Partion poikalippukunta Laitilan Eräsissit jakaa Laitilan torilla tämän viikon torstaina hernesoppaa ihmisille näiden omiin astioihin kotiin vietäväksi. Mukana tempauksessa on myös paikallisia yrityksiä, ainakin Laitilan Wirvoitusjuomatehdas sekä Munax, joiden tuotteita Eräsissit myös jakaa hernerokan lisäksi.

– Halusimme järjestää tällaisena aikana jonkun tempauksen, mutta piti tietysti tarkkaan miettiä, mikä se voisi olla. Keksimme, että voisimme tarjota ihmisille hernekeittoa kotiin vietäväksi, lippukunnanjohtajana Kyösti ”Kösö” Heinonen kertoo tapahtuman taustoja.

Hän oli yhteydessä kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Jussi Mattilaan , joka piti ideasta.

– Alusta saakka oli selvää, että torille ei voi jäädä soppaa syömään. Tarkoitus ei siis ole, että ihmiset vaihtavat tapahtumassa kuulumisia toistensa kanssa, sillä turvaväleistä on syytä kaikkien pitää kiinni, Heinonen korostaa.

Soppaa on jaossa soppatykillinen, ja sitä jonotetaan riittävät turvavälit huomioiden. Sekä soppa että yritysten tarjoamat omat tuotteet ovat ilmaisia, Heinonen kertoo.

– Jos joku ikäihminen empii torille tuloa eikä uskalla jalkautua torille soppaa noutamaan, niin tuossa torin reunalla olevassa parkissa voi auton valoja räpsytellä, yritämme huomata ja tuoda sitten sopan vaikka autoon, hän lupaa.

Hernesopan valmistuksesta vastaa Poukanville.

– Kaikkiaan jaossa on 160 litraa hernekeittoa, ja jaamme sitä muutamassa pisteessä asianmukaisissa suojavarusteissa, kertoo suunnitelmista Eräsissien Juho Leppikangas. Hän korostaa, että koronapandemian vuoksi on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta.

Toiveena järjestäjillä on, että hernesoppaa riittää mahdollisimman monelle.

– Olemmekin ajatelleet jakaa keittoa maksimissaan litran tai kaksi. Täytyy vähän katsoa sen mukaan, miten paljon ihmisiä kippoineen tulee soppaa hakemaan.

Heinonen kertoo lähestyneensä myös joitakin paikallisia yrityksiä, josko niillä olisi kiinnostusta osallistua tempaukseen.

– Nyt eletään monella tapaa haastavaa aikaa ja halusimme, että tempauksessamme on kyse myös auttamisesta. Onkin hienoa, että tähän tapahtumaan on lähtenyt mukaan muitakin paikallisia toimijoita, hän kiittelee.

– Jos joku yritys vielä haluaa olla mukana hyvän mielen tapahtumassa, niin mukaan ehtii vielä, Heinonen lupaa ja rohkaisee olemaan häneen yhteydessä.

Laitilan Eräsissit jakavat ilmaiseksi omiin astioihin hernekeittoa sekä paikallisten yritysten lahjoittamia tuotteita Laitilan torilla torstaina 23.4. kello 12 alkaen.

Jos yrityksesi haluaa osallistua tempaukseen ja lahjoittaa esimerkiksi jaettavaksi elintarvikkeita, ota yhteys Kyösti Heinoseen, puh. 0400 533 269.

Ollaan varovaisia koronapandemian vuoksi:

  • Kun tulet hakemaan hernesoppaa, otathan oman astian mukaasi
  • Muistathan noudattaa jonottaessasi turvavälejä (noin viisi metriä)
  • Jos näet ystävän, älä jää rupattelemaan – sopikaa sen sijaan vaikka soittavanne toisillenne torilta kotiuduttuanne
  • Älä tule sairaana paikalle