Jani Vilpas palasi tehtaalle– ”13 vuodessa moni asia muuttunut”

0
Jani Vilpas palasi 13 vuoden yrittäjyyden jälkeen takaisin Laitilan

Ari Anteroinen

Maaliskuussa konkurssiin hakeutuneen Vakka-Suomen Panimon yrittäjä Jani Vilpas löysi nopeasti töitä samalta alalta. Mies on palannut juurilleen eli Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle.

– Olen hyvillä mielin. Tässä kolmessatoista vuodessa on täällä moni asia muuttunut. Periaatteessa tulin ihan eri tehtaaseen, mistä aikanaan lähdin. Paljon on kaikkea uutta. Vanhoja työkavereita kuitenkin vielä löytyy, mies vastailee tuoreesta työpaikastaan.

Jani Vilpas on panimomestari.

– Myös Ville Vilen on edelleen panimomestari. Itselleni kuuluvat enemmän laaduntarkkailun tehtävät, Vilpas täsmentää.

Yrittäjäksi lähteminen ja oman panimon perustaminen ei Jani Vilpasta kaduta.

– Yksitoista vuotta meni todella hienosti ja nousujohteisesti, Vilpas toteaa.

Mutta vuonna 2018 tuli puoli miljoonaa takapakkia, ja siitä rysäyksestä ei enää toivuttu.

– Viimeinen vuosi oli todella raskas kaksine yt-neuvotteluineen.

Vieläkö Jani Vilpas uskaltautuisi joskus yrittäjäksi?

– Kyllä yrittäminen osaltani oli tässä. Nyt minulla on Laitilassa hyvä ja haastava työpaikka.