Laitilaan suunnitellaan luistelukoulutoimintaa – Vakka-Suomeen on tammikuussa perustettu oma taitoluisteluseura

0
Vakka-Suomen taitoluistelijoihin siirtyi iso joukko luistelijoita Uudenkaupungin Jääkotkista. Kuvassa ylhäällä vasemmalla Cecilia Paldanius ja oikealla Noora Hannula, alarivi vasemmalta Villiina Raitanen, Olivia Kaasalainen, Aada Johansson

Vakkasuomalaiselle urheilukentälle on syntynyt uusi taitoluisteluun erikoistunut seura. Tähän asti taitoluistelua on harrastettu Uudenkaupungin Jääkotkat -seurassa. Laitilan Jyskeessä taitoluistelua ei ole ollut lajivalikoimassa.

Vakka-Suomen taitoluistelijat perustettiin tammikuussa, mutta uuden seuran perustamista alettiin työstämään jo viime syksynä. Seura ei syntynyt tyhjästä vaan sen valmentaja, toimihenkilöt, ohjaajat sekä iso osa luistelijoista ovat aikaisemmin toimineet Uudenkaupungin Jääkotkissa.

Kevään aikana seura kerää lisää jäseniä, ja valmentaja Milla-Riikka Aaltonen uskoo, että seurassa on uuden kauden alussa 50–60 luistelijaa.

Seura toimii pääsääntöisesti Uudessakaupungissa, mutta jääaikaa on tarkoitus hakea myös Laitilasta.

– Haluaisimme, että luistelukoulu tulisi myös Laitilaan. Lisäksi toivomme, että saisimme kilparyhmillemme vuoroja Laitilasta, Aaltonen kertoo.

Uudessakaupungissa on käynyt jonkin verran taitoluistelijoita myös Laitilasta, mutta heitä toivotaan luistelukoulun myötä lisää.

Luistelukoulu, jota on Laitilan lisäksi tarkoitus järjestää myös Uudessakaupungissa, on tarkoitettu pienimmille luistelijoille eli alle kouluikäiselle. Sen rinnalla on tarkoitus järjestää myös Aikuinen-lapsi -ryhmä.

– Siihen ryhmään voi tulla jo 2–3-vuotiaan lapsen kanssa. Tämä ryhmä sopii myös aremmille lapsille, jotka eivät yksin uskalla vielä tulla harjoituksiin.

Tuoreella seuralla on jo sponsoreita, joiden tuen turvin on tarkoitus hankkia uusia välineitä esimerkiksi luistelukoulujen käyttöön.

– Leikin ja välineiden kautta luistelu on mielekästä ihan pienimmillekin.

Vakka-Suomen taitoluistelijoissa on mahdollista kilpailla tosissaan. Yksi seuran luistelija ylsi viime kaudella kansalliselle tasolla ja iso osa kilpaillut aluetasolla. Suomessa taitoluistelussa kilpaillaan kolmella tasolla, joista korkein on SM-taso.

Vakka-Suomen taitoluistelijoissa kilpaileville on tarjolla on kolme tasoryhmää.

– Viime kaudella otettiin mukaan myös Taitajat-sarja, jossa ei ole mitään ikärajoja. Se sopii heille, jotka haluavat kevyesti harrastaa ja nauttivat kilpailemisesta ja esiintymisestä. Taitajat-ryhmässä oli viime kaudella paljon luistelijoita.

Toukokuuksi seura oli suunnitellut yhteisiä kevättreenejä. Koronavirusepidemian vuoksi treenit muuttivat muotoaan.

– Todennäköisesti järjestämme etätreenit videon välityksellä. Tarkoitus olisi kuitenkin, että toukokuussa jotain voitaisiin jo järjestämään.

Lisätietoja Vakka-Suomen Taitoluistelijoista löytyy heidän verkkosivuiltaan vstl.yhdistysavain.fi