Kuvitellaan, että koronakriisi on kuin tasavero, joka päätetään periä kaikilta suomalaisilta samansuuruisena. Toiselle 1 000 euron tasavero ei tunnu missään, toisella se tuhoaa kaikki säästöt ja kolmas ei ymmärrä, miten voisi selvitä siitä.
Myös henkisten voimavarojen suhteen tilanne on vastaavanlainen. Kun poikkeusolot tulivat, ihmisten ja perheiden elämäntilanteet olivat erilaiset. Mielenterveys- ja päihdeongelmat, yksinäisyys, väkivaltaisuus tai suru eivät kadonneet mihinkään, nekin vain jäivät kotiin kuten ihmisetkin. Tästä syystä on vaarallista väittää, että tilanne olisi kaikille sama.
Koti ei valitettavasti ole jokaiselle lapselle ja nuorelle maailman turvallisin paikka. Helsingin Sanomat kirjoitti ( HS 5.4. ), että lastensuojeluilmoitusten määrä on romahtanut, mikä herättää sosiaalityöntekijöissä suurta huolta.
– Isoin huoli on niistä lapsista, joiden hätää ei näe kukaan, sanoi sosiaalityöntekijä Sonja Soini Pelastakaa Lapset ry:stä Helsingin Sanomille .
Lastensuojeluilmoitukset ovat vähentyneet, koska lapset eivät ole kouluissa tai päiväkodeissa. Ongelmat pysyvät kodin seinien sisäpuolella.
Vaikka ei huomioitaisi sitä valtavaa inhimillistä kärsimystä, jota tilanne jo ennestään vaikeuksissa olevissa kotitalouksissa aiheuttaa, perheiden ja yksinasuvien ongelmat ovat yhteiskunnan kannalta tikittävä aikapommi. Inhimillisellä kärsimyksellä on aina myös raadollisempi hinta, joka koituu ennen pitkää maksettavaksi.
Tätä hintaa maksetaan jo nyt, kun poliisin tehtävät kodeissa ympäri maan ovat lisääntyneet.
Hanna Hyttinen
hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi