Paikallisille kesätöitä marja- ja maatiloilla

0
Puutarhoilla, maatiloilla ja marjatiloilla tarvitaan kesällä paikallista työväkeä.

Maatilat työllistävät keväisin jopa 20 000 kausityöntekijää, joista tavallisesti valtaosa tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Tänä keväänä rajat pysyvät koronavirustilanteen vuoksi visusti kiinni, mutta marja- ja vihannestilat kaipaavat tavalliseen tapaan tekijöitä.

Muuttunut tilanne on avannut uusia ovia nuorille ja reippaille paikallisille tekijöille.

Koronan vuoksi monet yritykset ovat lomauttaneet ja irtisanoneet työntekijöitä. Nuoria puolestaan on kohdannut ikävä tilanne, kun kesätyöt ovat epävakaalla pohjalla tai jopa peruuntuneet. Sillä, että ensimmäiset kesätyökokemukset jäävät saamatta tai siirtyvät eteenpäin, voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.

Turkulaisen perheyrityksen, Henkilöstöliiga Oy:n, toimitusjohtaja Matti Mastokangas kertoo tilanteen tuoneen poikkeuksellisen ilmiön henkilöstöpalvelualalle.

– Ensi kertaa vuosiin olemme saaneet paitsi näin suuren määrän kausityöpaikkatoimeksiantoja myös avoimia työpaikkoja nuorille. Marjanpoimintaan haemme esimerkiksi paljon myös yli 16-vuotiaita. Samaan aikaan olemme saaneet valtavan määrän maanviljelystä kiinnostuneita nuoria työnhakijoita – enemmän kuin aiempina vuosina.

Mansikka- ja hernetiloille kuskataan tavallisesti poimijoita muualta Euroopasta, mutta tänä kesänä työ houkuttelee entistä enemmän myös paikallisia.

– Pelkästään meillä Henkilöstöliigassa alustavien neuvottelujen mukaan tarve tulee olemaan noin 300 kausityöntekijälle Varsinais-Suomen alueella, ja ensimmäisiä tilauksia on jo alettu täyttämään.