Arki päättyy tällä viikolla jo kiirastorstaihin. Normaaliin verraten tuplapitkä pääsiäisviikonloppu tarjoaa mahdollisuuden rentoutumiseen tai velvollisuuksien suorittamiseen, jotka ovat odottaneet tekijäänsä ehkä jo kauan. Polttoklapien pilkkomisen tai kodin suursiivouksen sijasta minulle on muodostunut lähivuosina vaivihkaa perinne, joka toteutuu säännöllisesti pitkien juhlapyhien aikana.
Olemassaoloni tässä todellisuudessa saavutti vastikään neljännesvuosisadan virstanpylvään. Elämäni on siis vielä selvästi alle puolivälissä, jos saavutan suomalaisen miehen keskimääräisen eliniän. Tästä huolimatta olen jo alkanut havaitsemaan toiminnassani ja lähipiiriini sosiaalisissa mekanismeissa ilmiöitä, jotka huutavat niin lujaa kuin hiljaisuus vain pystyy karmivaa sanaa; aikuisuus.
Muuttoni Turkuun kolme ja puoli vuotta sitten toi elämääni uusia henkilöitä, mutta jäädytti toisaalta hieman välejä vanhoihin tuttuihin, jotka jäivät Satakunnan puolelle maakuntarajaa. Kolumnin alussa vihjaamani tuore pitkien viikonloppujen perinteeni on nimittäin vanhojen kaverien tapaaminen. Risteävistä aikatauluista sekä muista kiireistä johtuen se ei ole valitettavasti yleensä muulloin mahdollista. Pääsiäisenä, juhannuksena ja jouluna olen lähtenyt viime vuosina aina pois kaupunkimaisemista lapsuuteni kaduille, joiden varrella kokoonnumme jonkun luo kertaamaan viimeisimpiä kuulumisia.
Varttumisen muutokset eivät ole tulleet minulle yllätyksenä. Vanhempiani havainnoimalla tiedostin ne jo etukäteen, mutta esimerkiksi 14-vuotiaana oli helppo ajatella, että sen ajan kulumiseen on vielä ikuisuus.
Pitkältä vaikuttanutta ajankulua oli helppo käyttää kauan aikuistumisen möröltä suojaavana kilpenä. Kunnes eräänä päivänä sitä huomasi, että muutoksista oli tullut todellisuutta. Yksi lapsuuden ja nuoruuden suurimpia etuoikeuksia, käytösmallishoppailun luksustuotteita on mahdollisuus sulkea silmät vielä siltä, kuinka paljon tylsempää arki on 30 ikävuoden siintäessä lähitulevaisuudeksi määriteltävän vuosiryppään päässä.
Olen aina ajatellut, että haluan pitää elämäni spontaanina mielenkiinnon säilymisen vuoksi. Haluan ennemmin valita uusia suuntia kuin punnita niiden kaikkia mahdollisia seuraamuksia.
Siksi on ristiriitaista, että olen valittanut tässä tekstissä yllättävästi eteen saapuneesta muutoksesta. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että suhtautumiseni ei ole kypsynyt vielä olemaan sinut itselleni epämieluisten lopputulosten kanssa.
Ehkä sen sisäisen rauhan saavuttamiseen vaaditaan vielä muutama pääsiäinen lisää.
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien freelancetoimittaja, joka on aikuisuuden vasta-alkaja.