Aiemmin jouluhiirillä ja sittemmin elokuvaboxeilla turkulaisia ihastuttaneet nukkekotiharrastajat kokosivat Hetkiä matkaltamme – kokorajoitus 1:12 -retrospektiivisen näyttelyn Automuseoon mittakaavassa 1:12.
Näyttelyyn valikoitui yli 30 työtä kymmenen vuoden harrastematkalta.
Nukkekotikerho on kutsuttuna vuoden vierailijaksi Uudenkaupungin automuseoon.
– Uudenkaupungin Automuseo lähestyi meitä loppuvuodesta 2019 ja toivoi kerhoamme ”vuoden vierailijaksi”. Mukana on toimintamme aikana valmistuneita yhteistöitä ja kerholaisten henkilökohtaista parhaimmistoa, kertoo näyttelyvastaava Eija Luoto .
Hetkiä matkaltamme – kokorajoitus 1:12 esittelee kiehtovia minimaailmoja aina satu- ja fantasiamaailmoista arkisiin ympäristöihin, kuten vinttiin ja vessoihin. Näyttely on mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa kohtaavat Prinsessa Ruusunen, Aladdin ja Bremenin soittoniekat, ja jossa voi ihailla tunnettujen elokuvaohjaajien mestariteoksia pienoiskoossa.
– Ja voi siellä tavata turkulaisesta jouluikkunasta tutun Roud-Arinkin! Luoto naurahtaa.
Juhlavuoden näyttelyyn valikoidut miniatyyrityöt ovat pääasiassa isompia kokonaisuuksia, eri teemoihin työstettyjä roombox – eli pienoishuonetöitä. Osa töistä on kansallisissa kilpailuissa mitalisijoille yltäneitä teoksia. Asiaton oleskelu kielletty -vintti voitti vuoden 2015 Nukkekotiyhdistyksen pienoishuonekilpailun. Se on ollut esillä Aboa Vetus et Ars Nova -museossa ja Nukkekotiyhdistyksen messuilla eri puolilla Suomea.
–Vintti on ehdottomasti kerhotöidemme parhaimmistoa. Se on sitä erityisesti siksi, että se tehtiin alusta saakka yhdessä. Ryhmätyön flow toi meille voiton!
Vintti on autenttinen kuvaus 50-luvun kerrostalon häkkivintistä. Teos on iso, metrin leveä, ja jokainen kerhon jäsen teki siihen oman vinttikoppinsa.
–Ja vaikka asiaton oleskelu on kielletty, vintin käytävällä asutaan: likainen patja lattialla, puolisyödyt eväät ja pyykkinaru kertovat vintin elämästä, Luoto kertoo.
Muita näyttelyssä esillä olevia teoksia ovat muun muassa kerholaisten henkilökohtaiset ”Kissakin lähti”-autiotalokuvaus, ”Teinin huone” ja ”Kulta, vietkö roskat samalla?” -eteinen sekä lastenhuonekilpailun vuonna 2014 voittanut koskettava ”Pienten perhosten koti”.
Uudenkaupungin automuseo tarjoaa tämän kevään aikana jokaiselle jotain: Raunistulan nukkekotikerhon näyttelyn lisäksi museo on mitä parhain ”miesparkki”. Upeat autot täyttävät kolme isoa hallia.
Eri vuosikymmenten arkiautojen ja legendaaristen harvinaisuuksien rinnalla on muun muassa yksi suomalaisen autoteollisuuden helmi, presidentti Urho Kekkoselle luovutettu autotehtaan ensimmäinen Saab.
– Vetonauloina ovat myös lentokone ja Suomen ensimmäinen auto vuodelta 1913 – ja tietysti yksi erillinen halli Saab-autoille, vinkkaa Automuseon johtaja Ilkka Ruohonen .
Uudenkaupungin matkailuoppaat jakoivat vuosittaisen opasruusunsa Uudenkaupungin Automuseolle. Palkitsemisen perusteena oli museon yli 35-vuotinen toiminta ja erityisesti se, että museo on jo pitkään ollut avoinna vuoden jokaisena päivänä.