Iso-Hölön soidensuojelualue sijaitsee Laitilan kaakkoiskulmassa. Suo on Laitilan suurimpia ja luonnontilaisimpia keidassoita. Eteläisen Suomen suot ovat tyypiltään keidassoita.
Pohjois-Suomessa keidassuot ovat vähemmistönä ja aapasuot tulevat tilalle. Kuitenkin rannikkovyöhykkeellä keidassoita riittää aina Oulun korkeudelle asti.
Iso-Hölön ympäristö on maastoltaan kumpareista ja kallioista. Alue on Laitilan mittakaavassa varsin korkeaa ja korkeimmat mäet onkin nimetty vuoriksi.
Alueen korkeimpiin paikkoihin lukeutuu muun muassa Kiikonnummenvuori, Pajasuonvuori ja Isovuori. Korkeimmat mäet ovat noin 50-60 metriä merenpinnan yläpuolella. Iso-Hölön suo sijaitsee Leinmäen kylän liepeillä.
Kallioisesta maastosta johtuen suon ympäristön ojitukset ovat onneksi varsin vähäisiä. Pellot ovatkin keskittyneet paremmalle maaperälle Leinmäen kylään.
Iso-Hölön yläpuolella sijaitsee Liesjärvi, joka on lähes kokonaan kuivunut kosteikoksi ja on monien lintulajien pesintäpaikka. Myös Iso-Hölö on mitä todennäköisemmin ollut aikaisemmin järvi, joka on kuivunut ja muuttunut komeaksi keidassuoksi.
Tummat pienet allikot ja silmäkkeet kertovat umpeenkasvaneesta järvestä. Myös suolla kasvava järviruoko ja mutaisuus ovat merkkejä ennen muinoin paikalla lainehtineesta järvestä. Kaiken kaikkiaan Suomen soista arvellaan syntyneen noin kolmasosa soistuneisiin vesistöihin.
ISo-Hölön ympäristöstä löytyy myös varsin varttuneita metsiä, joiden lintulajisto on monipuolinen. Iso-Hölössä on runsaasti kallioisia suosaarekkeita ja niemiä, joiden metsät ovat varsin luonnontilaisia. Soidensuojelualueen luonnontilaisimpia metsiä löytyy muun muassa Oromaasta, Rimpisaaresta ja Vähä-Rimpisaresta, jotka ovat suon suurimpia saarekkeita.
Alueen runsaasta lintulajistosta voisi mainita pyyn ja metson, jotka viihtyvät varsinkin pesimäaikaan alueen vanhimmissa kuusimetsissä. Korpinotkelmista löytyy muun muassa peukaloinen.
Myös puukiipijä on helposti löydettävissä. Valoisista männiköistä löytää käpytikan ja palokärjen.
Varsinaisia suolla pesiviä lajeja ovat muun muassa niittykirvinen, pensastasku ja keltavästäräkki. Vanhojen metsien lajiston lisäksi yleisimpiä lajeja ovat punarinta, metsäkirvinen, peippo, pajulintu ja useita rastaslajeja.
Suurin osa lintulajistosta on tyypillistä talousmetsien lajistoa. Vanhoissa talousmetsissä elää usein samoja lajeja kuin ikimetsissäkin, varsinkin puuston kierron loppuvaiheessa.
Iso-Hölön alueella ei ole varsinaisia opastettuja retkipolkuja ja suolla kannattaa liikkua harkiten. Heinien ja sarojen juuret muodostavat suon pinnalle tiheän, hyllyvän kasvuston. Toisinaan se kannattelee kulkijaa, toisinaan ei.
Jarmo Vacklin
