Kaksoistutkinnosta hyvä pohja jatko-opintoihin – Laitilalainen Miro Mattila valmistui talonrakentajaksi ja ylioppilaaksi

0
Miro Mattila on yksi kevään ylioppilaista. Samalla hän valmistui myös talonrakentajaksi.

Pirkko Varjo

18-vuotias Miro Mattila saa viikonloppuna juhlia sekä ylioppilaana että tuoreena talonrakentajana. Kaksoistutkinto on hyvä pohja tuleville opinnoille, Soukaisissa asuva Mattila sanoo.

– Olisin mennyt lukioon, jos se olisi ollut ainoa vaihtoehto. Kaksoistutkinnossa saan kuitenkin myös ammatin. Ajattelin myös sitä, että jos jatko-opiskelu ei kiinnostakaan, voin mennä heti töihin. Nyt olen kuitenkin hakenut rakennusalan insinööriopintoihin sekä Turkuun että Tampereelle.

Opiskelupaikan saamisen ei pitäisi jäädä ainakaan todistuksesta kiinni: Mattilan ammatillisesta koulutuksesta saaman todistuksen keskiarvo on 2,98 kun maksimi on 3. Ylioppilaskirjoituksissa tuli neljä ceetä ja yksi m.

Kaksoistutkinnossa eniten aikaa kuluu ammatillisissa opinnoissa. Lukiossa opiskellaan 1-2 päivää viikossa. Lukio-opintoihin kuuluvat äidinkieli, matematiikka, ruotsi ja englanti. Jos opiskelija haluaa kirjoittaa muita aineita, hänen pitää järjestää kyseiset opinnot itse. Mattila suoritti kaksoistutkinnon Uudenkaupungin Novidassa.

Talonrakentajaopinnoissa työharjoittelulle annetaan paljon aikaa. Viimeisestä opiskeluvuodesta Mattila vietti suuren osan Mynämäellä terveyskeskustyömaalla.

– Työmaalla minut otettiin vastaan todella hyvin. Uskon, että työkokemuksesta on paljon hyötyä jatko-opinnoissa jos vertaa siihen, että lähtisin opiskelemaan pelkästään lukiopohjalta. Toisaalta lukiossa suoritetut ruotsin ja englannin opinnot ovat perusteellisempia kuin pelkän ammattisanaston opettelu.

Mattila jatkoi ylioppilaskirjoitusten jälkeen työharjoittelua rakennusliikkeessä. Heinäkuussa odottaa armeija Säkylän Huovinrinteellä. Valmistujaisjuhlia vietetään poikkeusajan takia perheen ja suvun parissa vasta syksymmällä ja uusien ylioppilaiden yhteiset lakkiaiset pidetään elokuussa. Virtuaalivalmistujaiset ovat kuitenkin 30.5.

Mattilan mielestä kaksoistutkinto on hyvin järjestetty ja sopii kaikille, jotka haluavat yhtä aikaa sekä ammatin että ylioppilastodistuksen ja ovat valmiita tekemään töitä sen eteen.

– Lukiossa olisi ehkä voinut olla enemmän tunteja. Nyt ei esimerkiksi ollut kertausta ollenkaan.

Korjattu 28.5.: Otsikkoon oli lipsahtanut väärä sukunimi Anttila, joka vaihdettiin oikeaan eli Mattilaan.