Kodisjoen kirjasto on kesällä auki kesäkuussa ja elokuussa

0
Koulun tiloissa sijaitseva Kodisjoen kirjasto on yleisölle avoinna vasta koulun päätyttyä. Arkistokuva

Koronarajoitusten takia kiinni ollut Kodisjoen kirjasto aukeaa kesäkuussa. Kirjasto on auki tiistaisin kello 13–18.

Heinäkuun Kodisjoen kirjasto on suljettu, mutta aukeaa jälleen elokuussa tiistaisin.

Rauman kaikki kirjastot avataan 1. kesäkuuta alkaen. Asiakkaiden määrää voidaan joutua ruuhka-aikoina rajaamaan väljyyden turvaamiseksi.

– Kirjastoissa ei järjestetä kesän aikana yleisötilaisuuksia. Asiakaspalvelutilanteet hoidetaan siten, että tiloissa vietetty aika on mahdollisimman lyhyt. Kirjaston kirjakassilainaus jatkuu resurssien puitteissa erityisesti riskiryhmäläisille, Rauma tiedottaa.