
Taitokeskus sulkee ovensa tämän viikon keskiviikkona Laitilassa. Anttilan talossa sijaitsevassa taitokeskuksessa aloitettiin viime viikolla penkojaiset ja niissä merkeissä talon ovet olivat auki myös tänään maananantaina ja ovat vielä huomenna tiistaina.
– Koitamme myydä kaikki materiaalit sekä mallityöt pois ja toivottavasti keskiviikkona on valmista, summaa taitokeskusta ja sitä edeltänyttä käsityökeskusta yhdeksän vuotta luotsannut Heljä Saloma.
Saloma muistuttaa, että taitokeskuksen ja Vakka-Suomen kansalaisopiston yhteistyössä järjestämä lasten käsityökoulu jatkaa toimintaansa normaalisti. Koulu siirtyy nyt toimintakeskuksen toiminnan lakatessa kokonaan Vakka-opiston alle ja Heljä Saloma jatkaa käsityökoulun opettajana kansalaisopiston palkkaamana.
– Käsityökoulu jatkaa toimintaansa täällä Anttilan talossa ainakin jouluun saakka, Saloma vahvistaa.
Tällä hetkellä käsityökoulussa on yli 30 lasta neljässä eri ryhmässä. Toiminta on luovaa, mutta tavoitteellista, sillä koulussa noudatetaan opetussuunnitelmaa.
Laitilan kaupunki laittoi jo aiemmin omistamansa Anttilan talon myyntiin, sillä kaupungin tavoitteena on päästä eroon vanhoista kiinteistöistään. Rakennuksessa on ollut taitokeskuksen lisäksi myös Laitilan-Pyhärannan 4H-yhdistyksen tilat, mutta yhdistys on jo muuttanut uusiin tiloihin.
Muutto olisi ollut mahdollista myös taitokeskukselle, mutta Laitilan taitokeskuksen toimintaa ylläpitävä Taito Varsinais-Suomi -yhdistys teki päätöksen Laitilan toiminnan lakkauttamisesta. Yhdistyksellä on taitokeskukset enää Turussa, Salossa ja Raisiossa, sillä Pernon taitokeskuksen kudontatoiminta on siirtynyt Salon kansalaisopiston alaisuuteen.
Saloman työ taitokeskuksen palkkalistoilla päättyy – samoin keskuksen ovien sulkeutumiseen päättyy pitkä pätkä laitilalaista käsityökulttuurin historiaa.
– Laitilassa on varmaan ainakin 40 vuotta ollut paikka, josta on saanut käsityöneuvontaa tai johon on voinut esimerkiksi tulla kutomaan kangaspuilla.
Itsenäisen kutomismahdollisuuden ja neuvonnan lisäksi on järjestetty kursseja, tapahtumia sekä myyty erilaisia materiaaleja käsityöharrastajille.
Saloma sanoo lopettamispäätöksen vetäneen ihmisten tunnelmat haikeiksi.
– Kyllä täällä on vuosien saatossa ilot ja surut jaettu ja sen on voinut aistia, miten tärkeä henkireikä tämä paikka ja käsityöharrastus monille on. Ja täällä käyneet ihmiset ovat luoneet itsellenikin hienon työympäristön, siitä kiitos kaikille, Heljä Saloma kuvailee.
Vakka-opisto on lunastanut valtaosan keskuksen 13 kangaspuista, muutamat on myyty yksityiseen käyttöön.
– Se on hienoa, että ne menevät oikeaan käyttöön.
Anttilan talon ovesta maanantaiaamuna sisään astuva Anneli Elo on yksi niistä, jotka jäävät kaipaamaan taitokeskusta ja sen porukkaa.
– Onhan tämä hirvittävän kurja juttu, hän sanoo.
– Tämä on ollut sellainen terapiakeskus, ei sitä moni uskoisikaan, miten tärkeä tällainen harrastus monille on.
Eriika Yliniemi pistäytyi myös taitokeskuksessa.
– Olen opiskeluaikoinani oppinut pienen budjetin käsityöihmiseksi ja tulin penkojaisiin hakemaan materiaaleja.
Yliniemi tekee käsillään kaikenlaista; ompelee, kutoo, nikkaroi…
– Jos tarvitsen jotain, niin ensin mietin, löytäisinkö sen kierrätettynä ja sitten mietin, voisinko tehdä sen, hän selvittää nauraen.
Käsityöihmiseksi hän sanoo oppineensa vasta peruskoulun käytyään.
– Luulin, etten ole käsityöihminen, sillä koulusta jäi vähän sellainen trauma, etten osaa käsitöitä. Mutta tekemällä oppii ja kannattaa tehdä asioita, mistä itse tykkää, hän rohkaisee.