– Voi miten mukavalta tällainen tuntuu, ihastelee aamuaurinkoon rollaattorinsa kanssa saapunut Kaija Saario asunto-osakeyhtiö Anttilankartanon pihalla. Kevät on kukkeimmillaan, ja kuten asiaan kuuluu, koleaa on. Mutta aurinko paistaa, ilmassa on jo hento lupaus kesästä – ja ennen kaikkea: nyt tapahtuu jotakin, mihin voi ottaa koronarajoituksista huolimatta osaa!
Kerrostalojen välisellä pihamaalla Laitilan kaupungin vanhusten päivätoiminnan ohjaaja Eila Saarva , vapaa-aikapäällikkö Emilia Andersson , kuntoutus- ja virikeohjaaja Petra Vuorio sekä kulttuurisihteeri Jukka Vehmas jo säätävät äänenvahvistimia ja selvittelevät mikrofonien piuhoja kuntoon. He ovat aloittelemassa Tsemppituokioksi nimettyä laulu- ja jumppahetkeä, jonka tarkoituksena on nimensä mukaisesti tsempata ja tuoda toiveikkuutta koronakriisin vuoksi kanssakäymistään rajoittamaan joutuneille ikäihmisille.
Ensimmäiset Tsemppituokiot järjestettiin toissa viikolla ja niitä on pidetty kerrostalojen pihalla, jolloin ihmiset voivat osallistua vaikka parvekkeiltaan. Tsemppiporukan voi myös tilata vaikka omalle pihalleen.
Kaupunki ei järjestä tällä hetkellä esimerkiksi ikäihmisten päivätoimintaa, joten sosiaalinen kanssakäyminen on monilla ikäihmisillä kuihtunut minimiin.
– Tietysti jos poikkeustilanne päättyy, niin me palaamme töihin. Mutta nyt ainakin toistaiseksi järjestämme näitä Tsemppituokioita sekä aamuisin että iltapäivisin, Saarva kertoo.
Tuokio kestää tunnin ja sen aikana lauletaan ja jumpataan yhdessä.
Koronan aiheuttama eristyneisyys on ollut vaikea koettelemus monille, niin myös Kaija Saariolle, joka kuvailee normaalisti osallistuvansa aktiivisesti monenlaiseen toimintaan.
– Olen sellainen meneväinen, hän naurahtaa.
Koronaerityksestä hän kuvailee selvinneensä, koska on ollut pakko.
– Aluksi olin vain kotona, mutta huomasin, ettei se tee hyvää kropalle eikä mielelle. Jos en liiku, menee paikat ihan jumiin. Ja jos olisin vain sisällä, niin mieli tuntuu raskaalta, hän sanoo ja pukee sanoiksi monen ikäihmisen tämänhetkiset tunnot.
Niinpä hän on ulkoillut ja sillä lailla vetreyttänyt sekä kroppaa että mieltä.
Tsemppituokio alkoi torstaiaamuna muusikko ja lauluntekijä Lauri Tähkän innostamana syntyneellä kymmenien muusikoiden ja artistien yhteiskappaleella Uuden edessä . Laulun sanat kaikuivat heleinä kevätaamussa ja pirskoivat toivoa ympärilleen:
Kevään lehdillä on/Tänäkin vuonna elämä/Päivien pidentyessä/Ollaan yhtä sydämessä
Osa oli tullut nauttimaan tapahtumasta kerrostalon pihaan, mutta monet vilkuttelivat iloisina parvekkeiltaan alas heitä tsemppaamaan tulleelle porukalle.
Yhteislauluja varten jokaiseen paikkaan jaetaan etukäteen monisteet, joista löytyvät laulettavien kappaleiden sanat. Tsemppilauluilla on rohkaiseva teema: tuokioiden aikana kuullaan erilaisia kannustuslauluja. Torstaiaamuna laulettiin esimerkiksi J. Karjalaisen Sankarit ja Jukka Pojan Älä tyri nyt sekä Kassu Halosen ja Vexi Salmen Maailma on kaunis.
Saarva ja Vuorio alkoivat suunnitella Tsemppituokiota, sillä he tietävät monen ikäihmisen olevan nyt kovilla.
– He ovat joutuneet olemaan pitkään karanteenissa ja erillään muista ihmisistä, yksinäisyydessäkin. Tarkoitus on luoda ensisijaisesti toivoa, iloa ja osallisuutta, jotain mitä odottaa. Haluamme tukea ikäihmisiä sekä auttaa vaikean tilanteen jaksamisessa.
Ja siinä määrin innokkaasti parvekkeilta tsemppiporukalle vilkutellaan ja hymyillään, että tuokio näyttää onnistuneen hyvin tavoitteesaan. Yhdeltä parvekkeelta heilutellaan sydämenmuotoista kranssiakin.
Tsemppituokioita voi myös tilata. Tilauksen voi tehdä yhtä hyvin omakotitalossa kuin kerrostalossa asuva ja olipa koti sitten kaupungin keskustassa tai sivukylällä.
– Rohkeasti vain yhteyttä meihin, niin viemme tsemppiä ja iloa.
Lisävoimia kaupungin työntekijät saavat seurakunnalta, joka ryhtyy myös hyvän esimerkin innoittamana viemään iloa ikäihmisille.
– Seurakunnalla on tällaiseen toimintaan sopiva lauluporukkakin jo olemassa, koska meillä on Laulava joulukortti -toimintaakin, seurakuntapastori Riikka Hietanen muistuttaa.
Kun yhteislaulut on laulettu, toivekappaleet kuultu ja Emilia Anderssonin vetämä jumppa jumpattu, on tsemppiporukan aika pakata tavarat ja siirtyä seuraavaan paikkaan levittämään iloa ja toivoa. Sitä ennen kiirehtii kuitenkin kerrostalon asukas Kaija Nummela pihalle.
– Kiitos teille paljon, kun tulitte. Oli niin ihanaa, hän huokaisee.
Hän osallistui laulu- ja jumppatuokioon parvekkeeltaan miehensä Pekan kanssa.
– Kyllä tämä on ollut aika vaikeaa aikaa, hän myöntää ja kertoo, ettei pariskunta ole juuri kotoaan poistunut kuin ulkoilemaan.
– Tyttäret tuovat vuorotellen sunnuntaisin ison määrän ruokaa ja muutenkin saamme apua.
Kaija kertoo pariskunnan viihtyvän hyvin miehen kotipaikassa, omakotitalossa. Se on ollut eristäytyneen ajan henkireikä.
– Siellä puuhastellaan ulkona, kasvatan kukkia ja on siellä marjapensaitakin, hän kertoilee hymyn levitessä kasvoille.
Virkatuista patalapuista taideteos
Eila Saarva ja Petra Vuorio ovat ideoineet myös patalapputaideprojektin. Ideana on aktivoida ikäihmisiä virkkaamaan vaikka jämälangoista pyöreitä, halkaisijaltaan noin 20 senttimetrin kokoisia patalappuja.
– Kokoamme ne kaikki sitten yhteen taideteokseksi. Jotta saamme patalaput ripustettua, niihin pitää muistaa virkata myös ripustuslenkki, kaksikko muistuttaa.
Liikkeellä ollaan riemukkaalla asenteella, ei liian tiukkapipoisesti.
– Värikkäät patalaput ovat kauniita. Jos tulee yksi patalappu, tulee pieni taideteos ja jos patalappuja tulee paljon, tulee iso taideteos, Eila Saarva vertaa nauraen.
Patalapputempaukseen toivotaan kaikenvärisiä patalappuja, olennaista on pyöreä muoto, noin 20 senttimetrin koko ja se, että ripustuslenkki löytyy.
Valmiita patalappuja voi toimittaa Laitilan kaupunginkirjaston sisäänkäynnin vieressä olevaan laatikkoon 1.–17.6. välisenä aikana arkisin kello 9–16.
Voit tilata ikäihmisille tarkoitetun Tsemppituokion omalle pihallesi, omakotitaloon tai kerrostaloon, kaupungin keskustaan tai sivukylälle. Voit myös ilahduttaa ikääntynyttä läheistäsi tilaamalla hänelle tsemppitervehdyksen. Tervehdyksiä tuovat niin kaupungin ikäihmisten palvelujen työntekijät kuin seurakunnan nuoret. Tilauksia ottavat vastaan Eila Saarva 040 630 5939 sekä Petra Vuorio 044 741 9169.