
Hyönteishotelleja on yhä useammassa pihassa, jotta ötököillä olisi tarjolla pesintäpaikkoja. Puutarhaliitto muistuttaa, että hyönteiset ovat tärkeä osa puutarhan elinvoimaisuutta.
– Niitä elää maan pinnalla, sen alla ja ilmassa. Kaksi kolmasosaa kaikesta elämästä maapallolla on hyönteisiä. Ne ovat tärkeä osa ravintoketjua, toimivat pölyttäjinä ja orgaanisen aineksen hajottajina sekä kasvinsyöjähyönteisten saalistajina. Lisäksi hyönteiset ovat oleellinen osa puutarhan biologista tuholaistorjuntaa, Puutarhaliitosta kerrotaan.
Rakenna helppo hyönteishotelli 4H:n ohjeilla
Hyönteisetkin tarvitsevat suojapaikkoja. Aivan kuten linnuille tehdään pönttöjä, voi päiväperhosille, erakkomehiläisille ja muille pihan hyönteisille rakentaa sopivia kotikoloja tai vaikka kokonaisen hyönteishotellin. Näillä 4H:n ohjeilla taiot hotellin maitotölkkiin.
Tarvikkeet
maitotölkki, korsia: esimerkiksi järviruoko ja koiranputki, sakset, narua
Tee näin
1. Leikkaa maitotölkki poikki kaatonokan alapuolelta.
2. Leikkaa sitten kaksi maitotölkin vierekkäistä sivua noin neljä senttiä lyhyemmäksi kuin kaksi muuta sivua. Tölkkiin pitäisi näin muodostua ”harjakatto”, kun se on vaakasuorassa.
3. Leikkaa korret maitotölkin lyhyempien sivujen pituisiksi. Korret kannattaa leikata niin, että niiden ns. solmukohdat jäävät toisesta päästä ehjiksi ja korsiin jää ikään kuin päätyseinä.
4. Lado maitotölkki täyteen korsia.
5. Kiinnitä tölkki tukevasti esimerkiksi puuhun. Heiluvasta talosta hyönteiset eivät niinkään pidä.
Kevät eteni hitaasti huhtikuussa
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan huhtikuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata tavanomainen. Maan pohjoisosassa oli paikoin hieman keskimääräistä viileämpää, ja etelä- sekä länsirannikolla taas hieman lämpimämpää.
Laitilan Haukan kylässä säätilastoja ylläpitävän Eero Setälän mittaukset osoittavat, että Laitilassa kuukauden keskilämpötila oli 4,2 astetta, mikä on lähes sama kuin huhtikuun keskilämpötila normaalisti.
Kuukauden ylin lämpötila, 17,5 astetta, mitattiin Hattulan Lepaassa 7. huhtikuuta. Laitilassa kuukauden ylin lämpötila nousi 15 asteeseen kuun 7. ja 21. päivä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan suuressa osassa maata sadekertymä jäi hieman keskimääräistä pienemmäksi, ainoastaan länsirannikon läheisyydessä satoi vähän tavanomaista enemmän. Laitilassa kuukauden kokonaissademäärä, 45 millimetriä, oli hieman suurempi kuin normaalisti.
Lunta oli kuukauden päättyessä edelleen harvinaisen paljon Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa, kertoo Ilmatieteen laitos. Osassa Keski-Lappia lunta oli vielä selvästi yli metrin, mikä on poikkeuksellisen paljon.