Kauden 2020 alku lähestyy ja ensimmäiset harjoituspelit on sovittu. Vallitseva tilanne on aiheuttanut sarjakauden alun siirtymisen ja sarjojen otteluohjelmia odotetaan seuroissa kuumeisesti.
Se tiedetään tässä vaiheessa, että sarjapelit alkavat porrastetusti kesäkuun 13. päivän jälkeen. Nyt tässä vaiheessa on sovittu muutaman Jyskeen joukkueen osalta ensimmäiset harjoituspelit.
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.–7. päivä Laserkeskus Areenalla harjoituspelejä pelaavat Jyskeen D-pojat, D-tytöt, sekä C-tytöt ja naisten suomensarjan joukkue. Kotipelejä päivitetään seuran nettisivuille sitä mukaa, kun harjoitusotteluita sovitaan tai sitten, kun eri sarjojen otteluohjelmat julkistetaan.
Laitilan Jyskeeltä osallistuu tällä kaudella joukkueita kaikkiaan 14 eri sarjaan. Pienryhmäharjoittelu ulkokentillä starttasi ohjeistuksia ja rajoituksia noudattaen kunnolla toukokuun puolessa välissä. Harjoitusten alku on osoittanut, että joukkueet pelaajineen ja valmentajineen ovat olleet innoissaan siitä, että päästiin taas tositoimiin ja pelikautta todellakin jo odotetaan.
Jyskeen nuorimmat pelaajat eli G-juniorit aloittavat harjoittelun viikolla 22. ja molemmat, tytöt ja pojat osallistuvat kesällä Junnu Super -turnauksiin, joissa pelataan aloitteleville pelaajille sopivaa pienpesistä. Lisäksi molemmille joukkueille pyritään sopimaan yksittäisiä pelejä lähialueen muita saman ikäluokan joukkueita vastaan. Talvella aloitetuissa treeneissä pelaajia kävi hienosti ja joukossa oli uusia pelaajia mukavan paljon.
F-junioreissa pelaajat odottavat malttamattomasti pääsevänsä näyttämään, miten pelitaidot ovat kehittyneet viime vuodesta. Tytöissä Jyskeen joukkue lähtee vertailemaan taitojansa läntisen alueen aluesarjaan, jossa tulevat vastaan muun muassa tutut Rauman Feran ja Porin Pesäkarhujen joukkueet.
Poikien ensimmäisten harjoitusten perusteella polte pelaamiseen on joukkueella kova, ja pojat pääsevät mittaamaan pelitaitojaan etelän alueen aluesarjaan muun muassa Loimaan Palloilijoita ja Jokioisten Koetusta vastaan.
Seuran E-juniorijoukkueet pelaavat tänä kesänä läntisen alueen aluesarjoissa. Lisäksi pojat urakoivat lisäksi eteläisen alueen sarjassa.
E-pojat pelaavat pelisarjoja, jotka pelataan lähilohkoissa. Etelän sarjassa vieraat tulevat Varsinais-Suomen alueelta ja lännen sarjassa Satakunnan alueelta.
E-tytöt lähtevät haastamaan tulevana kesänä lännen alueen muita kilpasarjajoukkueita. Kovalta tyttöpesäpallopaikkakunnalta Porista Pesäkarhut juoksuttavat kiilaan peräti kolme joukkuetta.
Kilpasarjoihin lähtee Jyskeen D-juniorijoukkueita kaksi kappaletta. Niin tytöissä kuin pojissakin joukkueet lähtevät hyvin harjoitelleina tulevaan kauteen, jossa on odotettavissa todella kovia pelejä.
D-pojissa vastustajina omassa alkulohkossa ovat muun muassa Jokioisten ja Tampereen kovat joukkueet. D-tytöissä ei kovia vastustajia tarvitse lähteä hakemaan niin kauas kuin pojissa, kun vanhat kilpakumppanit Fera (Rauma), Pori ja Mynämäki ovat hyvinkin lähellä. Kilpasarjan lisäksi tyttöjen puolella pelataan vielä läntisen alueen pelisarjaakin.
C-junioreissa, kuten ei muissakaan nuoremmissa ikäluokissa päästä tänä vuonna mittelemään paremmuudesta valtakunnallisilla leireillä, joten pesäpalloliitto on päättänyt järjestää C-ikäisten SM-sarjan. Tuohon sarjaan lähtee Jyskeen C-tytöt.
Alkusarjat pelataan alkulohkoina, joiden voittajat pääsevät suoraan lopputurnaukseen. Eri lohkojen kakkos- ja kolmossijalle sijoittuneet joukkueet pelaavat ristiin. Näiden otteluiden voittajat lunastavat myös paikkansa lopputurnaukseen, jossa sitten ratkotaan C-tyttöjen Suomen mestaruus. Lopputurnaus pelataan Seinäjoella 22.-23.8.2020.
Aikuisten sarjoissa Jyskeellä on kolme joukkuetta. Naisten puolella lähdetään pelaamaan maakunta- ja suomensarjaa. Joukkueet ovat sopiva sekoitus nuoria innokkaita ja “nälkäisiä” C- ja B-ikäisiä junioripelaajia, jotka luovat hyvän kilpailutilanteen pelipaikoista.
Samalla he haastavat omalla toiminnallaan hyvin harjoitelleita naispelaajia, jotka toki ovat vielä iältään nuoria. Kilpailutilanteen lisäksi joukkueen iso rinki antaa valmennukselle hyvän mahdollisuuden pelaajien kierrättämiseen kesän tiukassa pelirytmissä. Kesän aikana saatetaan nähdä myös D-ikäisiä tyttöjä ainakin maakuntasarjan otteluissa.
Miesten joukkueella on tulevana kesänä uudet haasteet edessään, kun viime kesänä hyvin menneiden pelien tuloksena tuli nousu maakuntasarjaan. Joukkue harjoitteli vaihtelevasti talvikaudella ja valmennus luotti kiven kovaa pelaajistonsa kevään omaharjoittelujaksoon.
Luotto ei osoittautunut turhaksi viime viikkoisten ulkona tapahtuneiden avaustreenien perusteella. Pienryhmäharjoittelun aloittaneet pelaajat kirmasivat kentällä jo alkulämmittelyssä kuin nuoret varsat konsanaan.
Lajin osalta joukkue tuntui olevan todella hyvässä lyöntikunnossa, sillä pallo sai usean pelaajan toimesta iloisesti kyytiä keskimailaosumien johdosta. Tulevan kesän joukkue on hyvä sekoitus nuorta innostuneisuutta ja harkitsevaa, kovan peliälyn omaavaa kokenutta kaartia.
Pakkaa sopivasti sekoittamassa on vielä seuran omat juniorit, jotka varmasti tulevat saamaan oman näyttöpaikkansa kesällä miesten ringissä.