Olet ajatuksissani erityisesti tänä vuonna, kun olet täyttänyt maaliskuussa kunnioitettavat 90 vuotta. Tarkoitukseni oli saapua onnittelemaan Sinua sinne Isotuvantielle, mutta korona-virus toi tullessaan niin monia rajoituksia, että matkustamista ei voinut ajatellakaan.
Muistelen vuoden 1972 kevättä, kun tulimme huhtikuun ensimmäisenä päivänä teille sijaiskotiin. Kolme äitinsä menettänyttä lasta, joiden isäkin oli loukkaantunut auto-onnettomuudessa. Luulimme ensin puhetta uudesta kodista aprillipilaksi. Vaikka asuimme teillä loppujen lopuksi vain noin puoli vuotta, siitä ajasta ja kesästä jäi yllättävän monia muistoja. ”Sekalaista, sekalaista, sekä hyvää että pahaa, mutta ainapa, koira vieköön, hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu…” sanoo Aleksis Kivikin Seitsemän veljestä -kirjassaan.
Sinä kesänä opimme uimaan ja saimme ikiomat pyörät, joilla huristelimme pitkin Mikaelinkatua yhdessä naapurin lasten kanssa. Ruoka maittoi ulkoleikkien jälkeen sinun keittiössäsi, jossa saimme ensi kerran maistaa ihanaa itsetehtyä mansikkamehua.
Myös Tupla-suklaa tuo usein mieleeni Sinut. Saatoit tuoda joskus bingo-iltoina tuliaisiksi pussillisen Tupla-suklaapatukoita, joita oli siihen aikaan irtomyynnissä urheilutalon kahviossa. Koimme monta asiaa ensimmäisen kerran: teimme laivareissun Kapellskäriin, yövyimme lomareissulla teltassa, menimme Lank’järven mökille saunomaan ja uimaan.
Yhteys on säilynyt lähes viisikymmentä vuotta. 1980-luvulla Turussa asuessani tulin teille joskus viikonlopuksi. Kuin kotiin olisi tullut! Sen jälkeen kortit ovat kulkeneet Laitilan ja Lapin väliä ja puhelin on soinut.
Olet usein sanonut, että kun kuulet uutisissa jotain pohjoisesta, seuraat heti tarkkaan mitä siellä kerrotaan ja muistat aina silloin meitä. 1990-luvun lopulla saimme teidät viikoksi tänne Lapin lomalle.
Silloin sattuivat ne vuosisadan kovimmat pakkaset: kolme päivää peräkkäin mittari näytti yli miinus 50 astetta! Hienosti selvittiin siitäkin.
Lämpöä riitti ja hirsimökissä nukutti hyvin. Kävelylenkit oli kuitenkin pakko pitää lyhyinä, koska kumipintaiset talvisaappaat jäätyivät nopeasti niin koviksi, ettei kenkiä tahtonut saada pois jalasta.
Kesäisin olen monta kertaa perheen kanssa lomaillessa pitänyt tärkeänä pistäytyä myös Laitilassa. – Eikö ole hienoa, että sinulla on täällä paikka ja tuttuja ihmisiä, joiden luokse voit aina tulla, sinulla on tapana sanoa.
Elämä järjesti niin, että palanen Laitilaa jäi sydämeen ja kulkee aina mukana. Sen tekivät kaikki ne ihmiset, joihin saimme tutustua ja joilla oli suuri sydän silloin, kun pieni lapsi sitä eniten tarvitsi.
Surun kantaa yksinkin, mutta ilo täytyy saada jakaa jonkun kanssa, sanoo vanha viisaus. Minulla on nyt ilo toivottaa sinulle, Tyyne, tänä juhlavuonna oikein hyvää äitienpäivää! Ehkä vielä näet lukea Laitilan Sanomia lukulaitteesi avulla. Jos niin ei olisi, niin toivon, että joku ystävä tai naapuri ilahduttaa Sinua lukemalla tämän ääneen.
Lämpimät terveiseni äitienpäivän johdosta myös toiselle Laitilan sijaisäidilleni, Sirkelle! On suuri rikkaus, että sain teitä ”laitilanäitejä” peräti kaksin kappalein. Toivon elämääsi hyviä vuosia ja tuokoon posti tulevina merkkipäivinä kirjeen pohjoisesta myös Sinulle.
Birgitta Vaattovaara
o.s. Leinonen Kolarista – siält ’pohjoisist’