Stadin Panimo jatkaa Vakka-Suomen Panimon tuotantoa Uudessakaupungissa

0
Vakka-Suomen Panimon tuotteita saa jatkossakin.

Helsinkiläinen pienpanimo Stadin Panimo on ostanut maaliskuussa konkurssiin menneen perinteikkään Vakka-Suomen Panimon tuotantolaitteiston tuotemerkkeineen ja jatkaa oluenpanoa Uudessakaupungissa. Stadin Panimolle kauppa mahdollistaa tuotantokapasiteetin kymmenkertaistamisen ja tuotteiden valtakunnallisen jakelun. Nyt toteutettu kauppa vauhdittaa myös vahvempaa kansainvälistymistä.

– Vakka-Suomen Panimon brändit säilyvät valikoimissamme. Arvostamme paikallista osaamista ja kunnioitamme oluenystäville tutuksi tullutta Prykmestar-brändiä. Oluen paneminen jatkuu nyt vapautuneissa 1200 m² tuotantotiloissa, jossa kaikki on valmiina, Stadin Panimon toimitusjohtaja Tero Ruusu kertoo.

Ruusun mukaan Stadin Panimo hakee merkittävää kasvua ja tähtää valtakunnallisesti näkyväksi pienpanimo-toimijaksi. Tavoitteena on tarjota Uudessakaupungissa kymmenkunta uutta työpaikkaa.

– On tavattoman tärkeä asia, että saimme uuden toimijan jatkamaan perinteikästä uuskaupunkilaista panimotoimintaa. Stadin Panimon näkemys ja tähtäin valtakunnalliseksi oluen panijaksi oli meille tärkeä viesti. He saavat käyttöönsä vuonna 2013 rakennetut, nimenomaan panimotuotannolle suunnitellut tilat, joten jäämme hyvillä mielin seuraamaan oluen valmistuksen jatkumista seudullamme, Uudenkaupungin elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen sanoo.

Heinonen korostaa, että alueen yritykset ovat valmiita yhteistyöhön ja lupautuneet auttamaan uutta paikkakuntalaista alkuun.

Saksalaistyylisiä lager- ja vehnäoluita paneva Vakka-Suomen Panimo on voittanut 14 palkintoa valtakunnallisessa Suomen Paras Olut -kilpailussa. Runsaan aromikkaista oluistaan tunnettu Stadin Panimo on puolestaan Suomen palkituin panimo peräti 33:lla Suomen Paras Olut -palkinnollaan.

– Vakka-Suomen Panimon tuotteiden jatkaminen täydentää erinomaisesti Stadin Panimon tuotevalikoimaa. Palkittujen oluiden yhteismäärä nousee 47 palkintoon, toimitusjohtaja Ruusu laskee.

Uusien tilojen ja laitteiston myötä Stadin Panimo pääsee valmistamaan oluiden lisäksi myös muita juomatuotteita.