Inga Nuojua
Tautieristyksissä on aikaa paikkojen siivouksen ohessa analysoida ajatuksiaan. Kun kontaktit muihin ovat lähes loppuneet, on tavallaan etääntynyt ulkopuoliseksi arvioijaksi. On tullut tehtyä ihmissuhteissa samaa lajittelua kuin kaappeja siivotessa: onko kaikki tarpeellista?
Millaisia ovat sitten ne, joiden kanssa ei kannata aikaansa kuluttaa. Hakematta tulevat mieleen opportunistit, he, joita usein sanotaan takinkääntäjiksi.
Jos katsantokannan muutos perustuu saatuun lisätietoon ja harkintaan, se on mitä suotavin tapa toimia. Mutta jos ihminen vaihtaa mielipidettä seuran mukaan, luottamukselle ei ole perustaa.
Mielistely on itselleni vastenmielistä. Monesti olen miettinyt, miten tyhmiksi mielistelijä kuulijansa kuvittelee, mutta johonkuhun sen on pakko tehota, ei kai sitä muuten laajasti harrastettaisi.
Pahantahtoiset ihmiset yritän kiertää kaukaa. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Olen kiitollinen kotoa saadusta opista: paha saa palkkansa ilman sinuakin.
Muistan epäilleeni asiaa nuoruudessani, sillä pahalla näytti saavan ainakin pikavoittoja, joskus enemmänkin. Pitkä elämä on kuitenkin osoittanut itselleni, että pahuus uurtaa urat ihmisen kasvoille, myrkyttää mielen ja estää saavuttamasta tyytyväisen elämän.
Usein nämä negatiiviset ihmiset viihtyvät toistensa seurassa. Totuus piilee vanhassa toteamuksessa: sano minulle, kenen kanssa seurustelet, niin minä sanon sinulle, millainen olet.
Entäs kolikon kääntöpuoli, ne, joiden olemassaolosta olen kiitollinen. Heillä ei taida olla muuta yhteistä nimittäjää kuin inhimillisyys.
Oppilaitokset voivat antaa tietoja, jotka muuttuvat pääomaksi, jos muuttuvat, mutta elämänkoulu tekee ihmisestä viisaan. Sellainen ihminen antaa arvon toisille, ei puutu toisen asioihin ellei neuvoa kysytä.
Hänen antamansa kiitos on aitoa. Häneltä saatu myötätunto sydämestä lähtevää. Hän ottaa esille huonot asiat ilman ilkeilyn tai tärkeilyn sivumakua, ei ikinä selkään puukottamalla. Hän ei myöskään ole itsekäs oman edun tavoittelija.
Muistan oman uskonnonopettajani joskus todenneen, että kukaan ihminen ei ole täydellinen, mutta 95-prosenttinen voi olla. Koululaisen elämänkokemuksella tuo kommentti tuntui oudolta.
Nyt luulen ymmärtäväni, mitä hän tarkoitti. Voisin sanoa, että oma, nyt jo edesmennyt anoppini oli tuollainen ihminen.
Mutta paljon vähempikin riittää. Jo pelkkä hyväntahtoinen asenne toisia ihmisiä kohtaan tekee kanssakäymisistä kitkattomia ja antaa itselle seesteisen elämän.
Mikä sitten on lopputulemani. Kiteytän sen laitilalaiseen sanontaan: ei niim paha, ete joku kiittäis, ei nii hyvä, ete joku haukkuis.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.