Tukea ikäihmisille

0

– Miten korona-aikana normaalia eristyneempi arki on sujunut, kyseli Laitilan Sanomien toimittaja muutamalta ikäihmiseltä tehdessään juttua senioreille suunnatuista Tsemppituokioista, jotka Laitilan kaupunki aloitti toissaviikolla. – No, onhan se sujunut, kun on ollut pakko sujua, kuului vastaus.

Niin, onko muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä, miten kukakin? Monelle ikäihmiselle koronakriisin aika on ollut vaikeaa, kun heille suunnattu harrastus- ja virkistystoiminta on keskeytetty, sosiaalinen kanssakäyminen on minimissä, sukulaisvierailut ovat pannassa eikä edes kaupassa käymistä suositella.

Vaikka moni seniorikansalainen on aktiivinen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, niin suurin osa tuskin kuitenkaan on somessa jakamassa yksinäisyyden tuntemuksiaan tai korona-ahdistustaan. Korona-arjen haasteellisuus on ollut hyvin kuultavissa vaikkapa Radio Suomen Kansanradiossa . Ohjelmaa toimittava Aleksi Pöytäkangas summasi viikko sitten, että Kansanradion automaattiin tallentuu viikottain satoja ääniviestejä, ja erityisesti puhuttavat ikäihmisten yksinäisyys sekä koronakaranteenin rankkuus. Moni viesti on suorastaan lohdutonta kuultavaa.

Koronakriisin kestäessä ikäihmisten vaikea tilanne on aiheellisesti saanut yhä enemmän huomiota. Se ei kuitenkaan riitä, vaan erityisesti tarvitaan konkreettisia tekoja. Onkin hienoa, että Laitilassa on esimerkiksi soitettu ikääntyneille kuntalaisille ja kyselty puhelimitse heidän kuulumisiaan. Samoin kaupungin työntekijät ovat ryhtyneet järjestämään ikäihmisille laulua ja jumppaa sisältäviä Tsemppituokioita, joihin voi osallistua vaikka omalta parvekkeelta tai ikkunan takaa.

Yhä vahvempaa kuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden panosta tarvitaan, mikäli ikäihmisten karanteenisuositukset jatkuvat pitkään.

Solina Saarikoski

solina.saarikoski@laitilansanomat.fi