Täst kulmast: Foneettinen tatuointimme

0
Lämpökartta susihavainnoista alueelta 1.3.-13.5. väliseltä ajalta. Kuva: Riistakeskus

Lapsuuden ja nuoruuden taitteessa saatettiin muistuttaa, että edustamme itsemme lisäksi sukunimeämme. Varsinkin, jos tuli tehtyä tyhmyyksiä. Yksilön ja hänen lähisukunsa lisäksi lisäisin tärkeäksi identiteettitekijäksi sen maantieteellisesti määritellyn seudun, josta henkilö on kotoisin.

Hitaat hämäläiset, paremmuudestaan varmat uusimaalaiset, ja lupsakkaat savolaiset, jotka saattavat pintapuolisesta lämpimyydestään huolimatta johdattaa ulkopaikkakuntalaista harhaan, vaikka vain huvikseen. Joitakin stereotyyppejä mainitakseni. Yleistyksiin uskominen mustavalkoisesti on typerää, mutta omien kokemusteni pohjalta edellä mainittujen esimerkkien kaltaiset yhteenvedot eivät ole täysin katteettomia. Luonteenpiirteiden lisäksi maakuntiemme väet erottavat toisistaan vielä selkeämmin puhetapoihin kuuluvat intonaatiot ja versioinnit kirjakielen sanavarastosta, eli murteet. Niitä riittää, vaikka Suomi on pieni maa.

Kotimaan matkailua ei tarvitse harrastaa paljon, jotta oppii tunnistamaan murteen perusteella sen, mistä päin tuore keskustelukumppani on kotoisin. Puhumisen toiselle ihmiselle kasvotusten tai ääniyhteydellä varustetun teknisen välineen kautta sanotaan edustavan, kieltämättä kiistatta, viestinnän puhtainta olemusta. Se on kanssakäymisen rehellisin tyyli, joka riisuu pois sosiaalisen median puunatut kulissit niistä persoonallisuuden puolista, joita yksilö haluaa itsessään korostaa tai saada näyttämään todellisuutta paremmalta.

Tästä syystä on mielenkiintoista, miten murteiden tuomat mielikuvat ja niiden puhujiin yhdistettävät alueelliset luonteenpiirteet osuvat toisinaan hyvin yhteen. Luin tovi sitten satakuntalaisista erään vähemmän tunnetun luonnehdinnan; heissä yhdistyy hämäläinen hitaus ja turkulainen v**tumaisuus. Eurassa elämäni ensimmäiset kaksi vuosikymmentä asuneena hymyilin kuvailulle sen osuvuuden vuoksi. Sitten aloin pohtia tosissaan luonteenpiirteiden ja murteiden yhteyksiä. Itämeren, Porin, Loimaan ja Turun rajaama osa Suomea tunnetaan murteellisesti alueena, jossa sanoista jätetään usein viimeinen tavu kokonaan pois. Pätkivää ajatuksenkulkua, tylyyttä vai viaton tapa? Ehkä sekoitus näitä kaikkia.

Esitän kainon toiveen; puhu aina ylpeästi kotimurrettasi, mihin päin maatamme elämänlankasi sinut johdattaakaan. Murre on kuin näkymätön leima; tatuointi, joka tarttuu usein jo lapsuusvuosien aikana. Suomineito maakuntineen on melkoinen mosaiikkiteos, joka sisältää monta erisävyistä palaa. Harmittavan helposti unohtuu, että se on ehdottomasti rikkautta, jolla on arvoa.

Kirjoittaja on turkulainen toimittaja ja sanojen viimeisten tavujen väistelijä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here