Laitilalaisyhtye Kehä toteuttaa kesäkuun 13. päivä esiintymisen nostokoriautojen nostamana taivaalta.
Koronakevät mullisti myös esiintyvien artistien ja yhtyeiden elämän. Katkos esiintymisiin elävälle yleisölle on synnyttänyt tilanteen, jossa esiintyjät ovat kehittäneet mahdollisuuksia esiintyä yleisölle mitä erilaisemmissa ympäristöissä. Kehä toteuttaa omansa siis ilmasta käsin.
Kehälle ehdotettiin alkuunsa normaalia nettistriimikeikkaa, mutta yhtye ei lämmennyt idealle.
Toukokuun lopulla idea omia rajoja koettelevasta esiintymisestä laittoi kuitenkin rattaat pyörimään. Voitaneen sanoa, että kohta bändi on kohta uransa huipulla, ainakin mitä metrimäärään tulee.
– Emme ehtineet tuohon striimivillityksen alkutaipaleelle mukaan. Sitten aloimme miettiä, josko soittaisimme jonkun laitilalaisen rakennuksen katolla. Tämä nostokori-idea tuli sitten keikkamyyjältämme Mikko Nummilalta , kertoo Kehän Juha Isotalo .
Isotalo lupaa, että Kehä vetää yläilmoissa keikan ihan niin kuin muutenkin. Setillä on ollut treeneissä kestoa noin 47 minuuttia.
– Siihen yleiset vapinat päälle. Meikäläinen ei kyllä korkeista paikoista pidä. Hyvä, että tikapuilla uskaltaa nousta pari metriä. Nyt pitäisi nousta kymmeniä metrejä ylös soittamaan, huokailee Isotalo.
Yläilmakeikka striimataan yhtyeen virallisella Youtube-kanavalla, ja on katsottavissa ilmaiseksi kaikilla mobiili- ja älylaitteilla.
– Paikalle ei yleisöä päästetä, eikä soittopaikkaa myöskään paljasteta, ettei työryhmän hommat häiriinny, toteaa Juha Isotalo.
Kaikille vapaaehtoisen kannustuslipun lunastaminen on kuitenkin tehty helpoksi yhtyeen oman verkkokaupan kautta.
Tapahtuman teknisestä toteutuksesta vastaa Mixa.fi -tapahtumatuotanto yhteistyössa Vakkanostot Oy:n ja Rantala Yhtiöt Oy:n kanssa. Tapahtuman toteutuksessa on mukana myös ohjelmatoimisto Keikkoja.fi. Tapahtuma-alueen turvallisuudesta vastaa Turkulainen X-sec Group Oy.
Tapahtuman toteutuksen ovat mahdollistaneet myös paikalliset yrittäjät.
Rockmusiikin historiassa on koettu ennenkin poikkeuksellisia keikkapaikkoja. Jo vuonna 1969 The Beatles soitti Lontoossa Apple Recordsin katolla.
Suomessa Miljoonasade soitti kesällä 1995 Turun Samppalinnan maauimalassa ja Jyväskylän uimahallissa veden alla keikan. Vuotta myöhemmin yhtye nousi kuumailmapalloon Tampereen ylle soittamaan.
Kehä on Laitilassa vuonna 2007 perustettu bändi, jonka kokoonpanon muodostavat tällä hetkellä perustajakaksikko Juha Isotalo (kitara) ja Eemeli Turpeinen (laulu) sekä Juho Laihia (kitara), Jaakko Kentta (basso) ja Rami Kettunen (rummut).
FAKTA:
– Tapahtumaan pääsee täältä https://youtu.be/kOZwxwSF0_oja
– Vapaaehtoisen pääsylipun voi lunastaa osoitteesta http://kauppa.mixa.fi
– Keikalla on säävaraus.