
Asko Tanhuanpää
Ihoden Seutuyhdistyksen puheenjohtaja Sanna Siivonen on tunnetusti aikaansaapa nainen, mutta lauantaina Sannallekin oli tulla eteen niin sanotusti tenkkapoo hänen leikatessaan pinkinpunaista nauhaa Ihoden uuden toimintapuiston virallisissa avajaisissa.
Ongelma oli siinä, että puheenjohtajalle oli annettu työkaluksi ihan liian tylsät puutarhasakset ja kretonkinauha oli toisaalta taas ihan liian liukkaansitkeä.
Sitkeän ja tuskanhikisen puurtamisen jälkeen leikkausoperaatio kuitenkin onnistui ja ihodelaisilla on nyt paikka, missä kokoontua yhteen koronan jälkeisestä uudesta normaalista nauttimaan. Vain vuotta aikaisemmin nykyisen toimintapuiston paikalla oli vielä Salvin tilan kesannoksi päästetty pelto.
– Kaivuutyöt aloitettiin loppukesästä 2019, mutta varsinaisesti prosessi käynnisty jo 2016. Toimintapuiston suunnittelu johti aika pian myös yhdistyksen perustamiseen ja nyt jäseniä on jo reilut 250, Sanna Siivonen ynnää.
Toimintapuiston, leikkipuiston tai leikkikentän – rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä – rakentaminen tuli maksamaan kaikkineen noin 65 000 euroa. Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakan tukea saatiin 35 000 euroa, minkä lisäksi Laukola-säätiö rahoitti hanketta 10 000 eurolla ja Vakka-Suomen Nuorisosäätiö puolestaan 7 000 eurolla.
Oman panoksensa hankkeelle ovat antaneet myös Pyhärannan Säästöpankki ja useat paikalliset yritykset.
– Talkootöiden osuus on ollut korvaamaton, ilman ihmisten uhrautuvaa panosta emme olisi nyt tässä, jakaa Siivonen kiitosta niille, joille kiitos kuuluu.
Työt toimintapuistossa eivät ole suinkaan vielä ohi. Syksyllä valetaan pohja rakennukselle, johon tulee niin sadekatos, varasto, grillipaikka kuin vessakin. Lisäksi tulevana syksynä pistetään vielä valaistus kuntoon.
– Rakennuksen pitäisi valmistua ensi kesäksi. Luvatkin on jo hankittu, Sanna Siivonen kertoo.
Siivosen mukaan rakennustöiden hinnaksi tulee noin 10 000 euroa. Se on toimintapuiston yksittäisistä kustannuseristä toiseksi suurin heti 25 000 euroa maksaneiden Lappsetin leikkivälineiden jälkeen.
– Täällä tullaan järjestämään myös mahdollisimman monipuolista ohjattua toimintaa, kunhan koronapandemian jälkeen päästään taas kiinni normaaliin elämään, Seutuyhdistyksen puheenjohtaja lupaa.
Toimintapuiston avajaisiin saatiin mukaan myös paikan oma lemmikki eli Taikuli-lammas, jonka turkin sisällä hikoilivat vuoronperään Taika Krook ja Venla Hyvärinen .
Lapsia puolestaan leikittivät ja laulattivat Maria Mäkimattila ja Kaisu Saario .