Laitilan väkiluku pienentynyt alkuvuonna 35 asukkaalla

0
Alkuvuonna Laitilassa on syntynyt parisenkymmentä vauvaa. Heistä ensimmäinen oli Nettiya Alin ja Teino Aunapuun tyttövauva, joka syntyi 4. tammikuuta. Thaimaalais-virolainen pariskunta on muuttanut Laitilaan noin 1,5 vuotta sitten.

Ennakkotietojen mukaan Laitilan väkiluku on pudonnut tänä vuonna tammi–huhtikuun välisenä aikana 35 asukkaalla, jolloin Laitilassa oli 8 553 asukasta.

Koko Vakka-Suomen väestömäärän muutos on ollut alkuvuonna negatiivinen. Väkiluku on seutukunnassa laskenut 34 asukkaalla. Esimerkiksi 15 500 asukkaan Uudessakaupungissa väkiluku on tippunut vastaavana ajankohtana 23:lla.

Seutukunnan pienistä kunnista Vehmaa (2 316 asukasta) ja Taivassalo (1 662 asukasta) ovat onnistuneet vuoden ensimmäisten kuukausien aikana kasvattamaan väkilukuaan kumpikin 23 asukkaalla. Sen sijaan hippasen vajaan 2 000 asukkaan Pyhäranta on menettänyt kymmenen asukasta kuluvan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana ja vajaan 1 000 asukkaan Kustavin väkiluku on vähentynyt 12 asukkaalla.

Negatiivinen väkiluvun kehitys näyttää siis Laitilassa muutaman plussavuoden jälkeen jatkuvan. Tilastokeskuksen mukaan Laitilan väkiluku väheni viime vuonna 59 asukkaalla. Mikäli alkuvuoden tahti ei hidastu, saattaa Laitilan väkiluku vähentyä tänä vuonna jopa viime vuotta enemmän. Vuoden mittaan muutokset väkiluvussa voivat kuitenkin heitellä paljonkin.

Vuosina 2017–2018 Laitilan väkimäärä kasvoi yhteensä 127 asukkaan verran ja niitä edeltänyt vuosi 2016 oli nollavuosi eli tuolloin asukasluku ei muuttunut.

Alkuvuoden aikana Laitilaan on syntynyt 20 lasta. Viime vuonna lapsia syntyi Laitilaan ennätyksellisen vähän, vain 58. Mikäli syntyvyys pysyy alkuvuoden tasolla koko loppuvuoden, jää syntyvien lukumäärä tänäkin vuonna varsin pieneksi.

Vuonna 2018 Laitilassa syntyi 72 vauvaa, mikä sekin on historiallisen vähän. Edellisen kerran syntyneiden lukumäärä alkoi seitsemällä vuonna 2003, jolloin vauvoja syntyi 76. Mutta alle 72 syntyneen ei Laitilassa menty kertaakaan vuodesta 1990 lähtien – siis ennen vuotta 2018.

Laitilan väkiluvun kasvuvuodet 2017 ja 2018 erottuvat viime vuosien tilastoissa siten, että tuolloin kaupunkiin muutti myös muualta Suomesta enemmän ihmisiä kuin Laitilasta muutti muualle maahan.

Laitila on jo pitkään ollut voittaja nettomaahanmuutossa eli asukaslukuamme on nostanut erityisesti maan rajojen ulkopuolelta Laitilaan muuttavat ihmiset. Viime vuonna nettomaahanmuutto oli 46, edellisen kerran tätä vähemmän maahanmuuttajia Laitilaan tuli vuonna 2015.

Laitilassa maahanmuutto on ennen muuta työperäistä.

Kaupungin väkilukutilastot näyttäisivät ilman maahanmuuttoa paljon karummilta. Esimerkiksi vuonna 2016, kun Laitilasta muutti 99 ihmistä enemmän muualle Suomeen kuin muualta maasta muutti asukkaita Laitilaan, nosti nettomaahanmuutto kaupungin asukaslukua 105 asukkaalla.

Tämän vuoden ensimmäisen kolmanneksen, eli tammi–huhtikuun aikana, koronatilanne näkynee maahanmuutossa. Nettomaahanmuutto on nimittäin ollut laitilalaisittain varsin maltillista, 13.