Reilan ja Rihtniemen talollisten omistamalla aluksella oli kesällä 1793 lähdetty kuljettamaan puutavaralastia Tukholmaan. Matkaan sattui kovanlaista myrskysäätä. Osa lastista tuli matkan vaikeuksissa heitetyksi yli laidan, mistä kapteeni haastettiin kihlakunnanoikeuteen. Vanhat käräjäasiakirjat kertovat muistiinmerkintöjä siitä Tukholman-matkasta.
Rannikon talonpoikien alusten on sanottu 1800-luvun puoliväliä tarkoittaen olleen melkoisena lisänä Suomen kauppalaivastossa. Osa kauppamerenkulkua oli talollisten järjestämää talonpoikaispurjehdusta.
Meriretket kaupantekoon ovat ikivanha ilmiö Suomessakin. Vanhojen tietolähteiden niukkuuden takia talonpoikaispurjehduksen varhaisvaiheita vain ei tarkoin tunneta. Ajan oloon muun muassa käräjäistunnoissa alettiin kirjoittaa tarkasteltavista asioista seikkaperäisiäkin selvityksiä. Joskus käräjäjuttu sattui liittymään tavalla tai toisella purjehdukseen, ja silloin pöytäkirjoihin tallentui tietoja aikansa merenkulusta.
Laitilan talvikäräjillä 1794 käsiteltiin edellisenä kesänä tehtyä merimatkaa. Se reissu oli tehty aluksella, joka oli neljän talollisen yhteinen. Ne talolliset olivat nykyisen Pyhärannan alueelta, kaksi Rihtniemestä, toiset Reilasta Äijälän ja Hannulan taloista. He vaativat käräjillä aluksensa kapteenilta korvauksia siihen liittyen, että laivan lastia oli menetetty Tukholman-reissulla.
Rahtimatka ja sen tutkimus käräjillä
Kesällä 1793 Rihtniemen ja Reilan talollisten alukseen oli lastattu lankkuja, palkkeja ja polttopuita Tukholmaan rahdattaviksi. Laivalastista oli tullut isonpuoleinen. Kapteeniksi sen kuljetukseen isännät olivat pestanneet heille hyvin tutun Thomas Johanssonin, joka oli toisen Reilan isännän veli.
Kapteenin lisäksi purjehdukselle oli saatu laivaväeksi kolme tai neljä henkeä. Väkeen haalituista yksi tai kaksi oli nuoria poikia ja yksi oli nuori tyttö.
Jonkin aikaa matka oli sujunut suuremmitta vaikeuksitta, mutta sitten tuuli oli yltynyt myrskyksi. Purje mastossa oli ollut liikaa, mutta sitä ei oltu voitu auttaa. Kapteeni oli hoitanut ohjausta uskaltamatta antaa sitä muille. Väestä oli osa ollut merisairaana, osa ei muusta syystä saanut purjetta vähennetyksi. Vettä oli tullut alukseen. Pumppuja ei oltu voitu käyttää.
Alus oli saatu ankkuriin jonkun Ahvenanmaan saaren luokse. Maista oli menty etsimään apua, mutta sitä ei ollut sieltä liiennyt. Myrsky oli saanut samaan aikaan monia muitakin merenkulkijoita etsimään maista apua.
Laivaväki oli palannut alukselleen, joka oli ollut jo veden vallassa. Alusta oli kevennetty lastista ja vedestä. Pumput varmaankin olivat taas käytössä. Toisen myrskyn oli arveltu uhkaavan, ja siksi aluksen lastia oli heitetty mereen. Laivaveneellä sitä olisi ollut hidas kuljettaa rantaan. Tukholmaan oli purjehdittu myymään loput lastista, ja oli päästy palaamaan kotiin.
Lastin menetyksestä nostettu käräjäjuttu ratkesi kapteeni Thomaksen eduksi. Hänen maksettavakseen ei tuomittu mitään korvauksia.
Talonpoikaispurjehdus voimissaan
Talonpoikaisaluksia oli vuoden 1800 vaiheilla Suomessa veroluetteloista saadun tiedon mukaan 240. Polttopuut olivat tavallista lastia, kun talonpoikien alukset purjehtivat kaupunkeihin. Ne alukset rahtasivat paljon myös kalaa ja maataloustuotteita. Kotimatkoilla esimerkiksi suola ja rauta kuuluivat tuontitavaroihin.
Vuonna 1830 annettu asetus salli Suomen talonpoikaisaluksien liikkua kaupanteossa kaikkialla Itämerellä. Myöhemmin ne purjehtivat kauemmaksikin. Talonpoikaispurjehdus säilyi kappaleen aikaa vielä höyrylaivojen ohellakin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tämän elinkeinon katoaminen kuitenkin jo lienee ollut yleensä selvästi nähtävissä.
Esa Laukkanen