
Tämän vuoden Jazzkukko- festivaalin Kirkkopuiston pääkonsertti peruuttiin jo hyvissä ajoin koronapandemian takia. Mutta kyllä tällä viikolla päästään kuitenkin nauttimaan musiikista, ja mikä parasta, kuvetta kaivamatta.
– Keskiviikkona Uudenkaupungin Pakkahuoneen iltatorilla esiintyy kello 16 New New Trio feat. Kari Antila. Trion muodostavat loistava basisti Kaisa Mäensivu , pianisti Tuomo Uusitalo ja rumpali Tomi Kämäräinen, kertoo Jazzkukon isä kitaristi Kari Antila .
Keskiviikkona soi myös Laitilan Untamalassa, kun Kasitorilla esiintyy gypsy jazz -kitarointia tarjoava Modern Gypsy Jazz Caravan.
– He aloittavat kello 18. Illan päätteeksi on luvassa paikallisväriä, eli Jani Pelkiön ja Sari Hurmeen duo 76 Notes.
Mäensivu, Uusitalo, Kämäräinen ja Antila ovat jälleen lauteilla torstaina kello 18 Laitilan iltatorilla.
Perjantaiehtoolla soi rokki Panimoravintola Kukon terassilla, kun vuorossa on Vuoden Yhtyeen 25-vuotisjuhlakonsertti. Tämä tilaisuus on myyty loppuun.
– Kari Antila tätä meille ehdotti ja sehän sopi kaikille, kertoi laulusolisti Pasi Laihonen .
Antilan ja Laihosen lisäksi mukana ovat rumpalit Jari Varjo ja Kike Jokila sekä basisti Timo Heinonen .
– Treeneissä biisit tulivat yllättävän hyvin vielä selkäytimestä. Kyllähän me silloin 25 vuotta sitten tehtiin joku sata keikkaa vuodessa, Laihonen jatkaa.
Oivasti nimetty orkesteri lupaa paikalle pääseville kovaa rokkimenoa.
Mikäli perjantain keikka menee ohi silmien ja korvien, avuksi tulee lauantainen livestriimi Rauman Kulttuurikuppila Brummista. Ilta alkaa kello 17.
Striimatussa Jazzkukon pääkonsertissa esiintyy Vuoden Yhtyeen lisäksi Kaisa Mäensivun johtama Kaisa’s Machine modernilla jazzillaan ja pohjoista bluesia heittävä Terho Keskitapio & The Blues Heart Rovaniemeltä.
– Luvassa on myös haastatteluja ja yllätyksiä. Striimi löytyy osoitteesta www.brummi.fi, ja sillä on vapaaehtoinen osallistumismaksu, valistaa Kari Antila.
Sunnuntaina on vuorossa vielä perinteinen rytmimusiikkimessu yhteistyössä Laitilan seurakunnan kanssa. Kello 15 on Laitilan torilla on tätä herkkua tarjolla nimellä What A Wonderful World.
– Tässä on syytä esittää kiitokset kaikille yhteisöille ja yhteistyökumppaneille, että erilaisista rajoituksista huolimatta Jazzkukko voidaan tänäkin vuonna järjestää, toteaa Kari Antila.