
Varsinais-Suomen Ely-keskus on saanut valmiiksi Laitilan ja Uudenkaupungin välille kaavaillun kevyen liikenteen väylän suunnitelmat. Jalankulku- ja pyöräilyväylän suunnittelu käynnistyi jo nelisen vuotta sitten, vuonna 2016.
Suunnitelmien tarkentuessa myös hankkeen kustannusarvio on kasvanut melkoisesti: Laitilan Sanomat uutisoi keväällä 2016, että Ely-keskukselle sekä Laitilan ja Uudenkaupungin kaupungeille maksettavaa kertyisi uuden väylän rakentamisesta yhteensä noin 1,8 miljoonaa euroa. Nyt hankkeen kustannusarvio on 4,35 miljoonaa euroa, josta Laitilan maksuosuudeksi on ehdotettu 710 000 euron siivua.
Ehdotetun kustannusjaon mukaan lähes 1,2 miljoonaa euroa osoitettaisiin Uudellekaupungille ja 2,3 miljoonaa Ely-keskukselle. Lisäksi johtosiirroista aiheutuvaa 150 000 euron kustannusta esitetään jaettavaksi alueen yrityksille siten, että suurimman potin, 105 000 euroa, saisi Vakka-Suomen Voima.
Nyt suunniteltu noin 7,2 kilometrin pituinen kevyen liikenteen väylä rakennettaisiin välille Vehmaantie–Kaupintanhua. Laitilan ja Uudenkaupungin välillä on jo tehtynä kevytväylää, mutta tällä hankkeella saataisiin yhtenäinen kevyen liikenteen yhteys kaupunkien välille.
Suunnitelman mukaan Laitila–Uusikaupunki-välillä kulkevan kantatietä myötäilevä kevytväylä olisi kokonaisleveydeltään 3,25 metriä ja päällystetty osuus olisi leveydeltään 2,75 metriä. suunniteltu kevyen liikenteen väylä kulkee pääsääntöisesti vähintään seitsemän metriä leveällä välikaistalla kantatiestä eroteltuna.
Suunnitelman mukaan Sirppujoen silta uusitaan ja levennetään. Ely-keskus kertoo sillan nykyisen kansirakenteen olevan heikossa kunnossa ja kansirakenteen uusimisen lisäksi myös kantavuutta tulee parantaa. Nykyisen sillan alusrakenteita on tarkoitus leventää noin kahdeksalla metrillä.
Sekä Laitilan että Uudenkaupungin päättäjät ovat käsitelleet hankkeen rakentamista ja siinä missä Uusikaupunki on näyttänyt sille vihreää valoa, on Laitilassa suhtauduttu hankkeen kustannusjakoon nihkeästi. Laitilassa on kyllä katsottu hanke tärkeäksi, mutta katsottu, että kustannuksista on lankeamassa kaupungeille maksettavaksi liian iso potti.
Kantatien liikenneturvallisuus pyöräilijöille heikkeni selvästi, kun tie perusparannettiin. Tielle tehdyn metrin levyisen keskialueen vuoksi päällystetty piennaralue kapeni tiellä 0,75 metriin, jolla pyöräilyä haittaa täristävät reunaviivat.