Kesä töis -sarjassa kierretään kesätyöpaikkoja: Samuel Saarikoskella on hiljainen työpaikka

0
Kirjojen hyllytys ja aakkostaminen ovat nyt osa Samuelin kesää.

Tinja Jalonen

16-vuotias Samuel Saarikoski on kesätöissä Laitilan kaupunginkirjastossa. Työjakso kestää neljä viikkoa ja työpäivät aamukahdeksasta kahteen.

Päivän aikana Samuel hyllyttää kirjoja, pakkaa kirjatilauksia sekä auttaa kirjaston muita työntekijöitä heidän työtehtävissään. Yllättävää kyllä, Samuel kertoo kirjaston postin hakemisen ja lajittelun olevan kivointa työssään.

Hän kertoo itsekin olevansa kova lukutoukka ja pitävänsä erityisesti scifikirjoista.

– Nyt töiden takia olen alkanut harkita kirjavalintojani enemmän ja lukenut myös hieman erityyppisiä kirjoja kuin yleensä, hän kertoo.

Kirjastossa työskentely sopii siis hänelle kuin nakutettu. Samuel kertoo myös oppineensa paljon kirjaston pyörittämisestä ja työn todellisesta muodosta kesätöidensä avulla.

Hän kertoo kirjastossa työskentelyn kehittäneen järjestelmällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Työ kirjastossa on melko erilaista kuin muualla.

– Välillä mietin, että miksei kukaan puhu mitään, Samuel selittää.

Mitkä kolme ominaisuutta itsessäsi ovat hyödyllisiä työssäsi?

– Pitkäjänteisyys, kärsivällisyys ja se, että pystyn hoitamaan annetut hommat huolellisesti loppuun asti.

Mitä syöt lounaaksi työpäivän aikana?

– Minulla on omat eväät kotoa.

Mitä kesäsuunnitelmia sinulla on vielä loppukesäksi?

– Aion lähteä kiertämään Suomea.