Laitilan entisen sote-johtajan valinnasta valitus Salossa

0
Jussi Mattila aloitti Laitilan sote-johtajana syksyllä 2017.

Laitilan entisen sosiaali- ja terveysjohtajan Jussi Mattilan valinnasta Salon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajaksi on tehty valitus Turun hallinto-oikeuteen. Hänet valittiin virkaan huhtikuussa äänin 9–4.

Mattila irtisanoutui Laitilan kaupungin palveluksesta keväällä ja hän on jo aloittanut uudessa tehtävässään.

Salon sote-johtajan valintaprosessiin tyytymätön Jari Niemelä teki päätöksestä ensin oikaisuvaatimuksen, mutta Salon kaupunginhallitus hylkäsi sen kesäkuun alussa.

Salon Seudun Sanomat kertoi viime torstaina, että kaupungin sote-johtajan valinnassa hopealle jäänyt apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelä on tehnyt asiasta kunnallisvalituksen hallinto-oikeuteen.

Valituksen tehnyt Niemelä on toiminut Salossa apulaiskaupunginjohtajana, johon ennen organisaatiouudistusta kuului myös sote-palvelujen johtaminen. Lisäksi hän on toiminut Salossa kaupunginlakimiehenä.

Hänen mielestään oikaisuvaatimuksen käsittelystä itsensä jäävänneet Salon kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaksi jäsentä eivät olleet esteellisiä päättämään asiasta, ja siksi hylkäyspäätös syntyi hänen mielestään virheellisessä järjestyksessä.

Itsensä jäävänneet luottamushenkilöt ja sote-johtajan valinnassa mukana olleet luottamushenkilöt olivat aikaisemmin jättäneet sote-johtajan valintapäätöksestä eriävän mielipiteen. Heidän mielestään Niemelä olisi ollut pätevin ja soveltuvin tehtävään.

Niemelän mukaan Salon kokoisessa organisaatiossa strateginen johtaminen on merkittävästi vaativampaa kuin esimerkiksi Laitilassa ja Taivassalossa, joissa Mattila on hoitanut vastaavia tehtäviä.

Hallinto-oikeudessa on myös Mattilaa koskeva toinen valitus, joka on tehty hänen Laitilassa tekemästä viranhaltijapäätöksestä liittyen asumispalvelujohtajan ja kotihoidon johtajan valintaan (Laitilan Sanomat 15.6. )

Valituksen tehneen ja asumispalvelujohtajan paikkaa hakeneen Tanja Raisto-Elon mukaan Mattila oli jo ennen asumispalvelujohtajan ja kotihoidon johtajan virkojen auki julistamista kertonut selvästi julkisesti, ketkä henkilöt virkoihin tullaan valitsemaan.

Laitilan Sanomien uutisessa valitusta kommentoineen Mattilan mukaan valinnoissa ei ole toimittu kuntalain vastaisesti.

Laitilan kaupunginhallitus valitsi kesäkuussa yksimielisesti kaupungin uudeksi sosiaali- ja terveysjohtajaksi yhteiskuntatieteiden maisteri Johanna Ahokkaan Porista. Säkylän sosiaali- ja terveysjohtajana toimiva Ahokas aloittaa Laitilassa lokakuun alussa.