Totta ainakin toinen puoli eli kuvataiteilijana uraa tehnyt Ala-Olla on lähtöjään Untamalan tyttöjä, virallisesti toki kotoisin Seppälästä, mutta käytännössä kylärajan eteläpuolella varttunut.
– Meiltä oli Untamalan puolelle vajaat sata metriä ja minulla kävi tuuri, kun pääsin tänne kouluun. Äiti oli myymälänhoitajana täkäläisessä Osuuskaupassa ja se varmaan auttoi samoin kuin Untamalassa sijainnut mummola, Ala-Olla ynnää.
– Äitini Arja asuu edelleen kotitalossamme, mutta Touko-isäni joutui lähtemään vanhainkotiin, hän paljastaa.
Taiteilijaksi Ala-Olla päätti ryhtyä jo varhaisteini-iässä, 13-vuotiaana. Päätös piti, vaikka koulujen opinto-ohjaajat rohkenivat olla valinnasta toista mieltä.
– Vielä lukiossa opinto-ohjaaja ehdotti, että voisin hankkia jonkun kunnon ammatin. Olin koulussa hyvä ja ehkä hän oli sitä mieltä, että potentiaalini menee hukkaan. Onneksi pidin pääni, hymähtää Ala-Olla.
Merja Ala-Olla valmistui taidegraafikoksi Kankaanpään taidekoulusta 1990 ja kuvataiteilijan titteliä hän on käyttänyt siitä asti, kun liittyi melkein saman tien Suomen Taidegraafikkojen jäseneksi.
– Entistä opinto-ohjaajaakin saattaa lohduttaa tieto siitä, että olen toiminut myös opettajana, yhä edelleen kansalaisopiston toiminnassa Raumalla, Pyhärannassa, Laitilassa ja Porissa mukana oleva taiteilija muistuttaa.
Niin maalauksia, grafiikkaa kuin keramiikkaakin Ihoden kotitalonsa pihapiirissä sijaitsevassa ateljeessaan, 114-vuotiaan Lotilan kivinavetan ylisillä, tekevä Ala-Olla paljastaa inspiraationlähteekseen etupäässä suomalaisen luonnon. Kasitorillakin on toki teoksia, joihin idea on saatu Italiasta, mutta mieluummin Ala-Olla sanoo lähtevänsä Suomen Lappiin kuin ulkomaille.
– Rakastan avaruutta, metsiä, taivasta, eläimiä – luonto on täynnä huikeita paikkoja ja elämyksiä, kun kulkee silmät auki, hän huokaa.
– Vanhempani veivät minut pohjoiseen Kilpisjärvelle ensimmäisen kerran jo ala-asteikäisenä ja viimeksi viime kesänä teimme tyttäreni Iiriksen kanssa road tripin Nordkappiin, Ala-Olla kertoo.
Kuvataiteen eri lajeista Merja Ala-Olla ei halua nostaa mitään muiden yläpuolelle, hänen omalla kohdallaan ne menevät monesti päällekkäin.
– Itse tykkään tällä hetkellä erityisesti metalligrafiikasta ja pitkästä aikaa olen tehnyt myös puupiirroksia. Grafiikka vaatii enemmän piirtämistä ja kärsivällisyyttä, se on vielä luonnosvaiheessa kaikkea muuta kuin valmis. Tyhjältä kankaalta lähtevä maalaus taas vie helpommin mukanaan. On tyyli sitten mikä tahansa, lähtevät ajatukset liikkeelle aika usein syvältä alitajunnasta.
– Minun yösateenkaareni on vielä maalaamatta, sanoo Ala-Olla arvoituksellisesti.
Kulttuuri ja urheilu on tapana pistää turhan helposti eri vaakakuppeihin toistensa vastakohdiksi ja toisensa ulos sulkeviksi tekijöiksi. Merja Ala-Ollalle ne ovat kuitenkin kuin itämaisen filosofian Jin ja Jang, toisiaan täydentävät vastakkaiset perusvoimat.
– Löysin judon harrastuksekseni vuonna 2004 ja se vei saman tien mennessään. Urheilun ja kovan treenaamisen kautta ideat taiteeseenkin tulevat paljon helpommin kuin joskus ennen ja kun on hyvässä fyysisessä kunnossa, on myös helpompi tehdä työtä.
– Judoa tuntematon ei välttämättä ymmärrä, että lajiin kuuluu myös kauneus. Heitto on kaunis, kunhan se on toimiva ja oikein tehty. Siinä on niin pehmeyttä, pyöreyttä kuin joustavuuttakin.
– Judoa ja kuvataiteen tekemistä yhdistää se, että molemmissa unohtaa helposti, mitä ympärillä tapahtuu, Merja Ala-Olla, ensimmäisen danin mustan vyön judoka, vertaa.
Rannalla
Paletin värit
sekoittuneet tuulessa:
aurinko, taivas, meri.
Suolainen vesi piiskaa
taidemaalarin sulkaa.
Merja Ala-Olla 21.6.2017
