Sami Kuronen juontaa huomenna Kesäkuun Kutosen

0
Uusikaupunkilaislähtöinen Sami Kuronen juontaa huomenna naisten kuntoliikuntatapahtuman Kesäkuun Kutosen.

Naisten kuntotapahtuma Kesäkuun Kutonen näkyy lauantaina Uudenkaupungin Kaupunginlahden rannoilla ja kaduilla. Tapahtuma siirtyi tänä vuonna koronan vuoksi kesäkuulta elokuuhun.

Maiju Koskivaara kertoo, että tapahtumaan odotetaan noin 130 kuntoilijaa. Mukaan voi ilmoittautua vielä tänäänkin. Lähtö on kello 13 Crusell-puistosta, joka sijaitsee Kaupunginlahden makasiinien puoleisessa rannalla, vastapäätä Pakkahuonetta.

Korona on otettu tapahtumassa hyvin huomioon. Esimerkiksi mukana olevilla toimitsijoilla on suusuojat ja kertakäyttökäsineet.

– Tänä vuonna osallistujat saavat hyvät paketit ja poikkeusolojen vuoksi niissä on mukana desifiointipyyhkeet, Koskivaara kertoo.

Koskivaaran mukaan turvavälien kanssa ei tule ongelmia, sillä osallistujamäärä on poikkeusajasta johtuen huomattavasti pienempi kuin aikaisemmin.

Yli 30-vuotias tapahtuma teki viime vuonna onnistuneen paluun. Kyselyjä on tullut ennen ja jälkeen koronan ja tällaiselle tapahtumalle on selvästi taas tilausta tällä seudulla.

Tunnelmia Koskivaara kuvaili tapahtuman aattopäivänä perjantaina iloisiksi. Hän on kiertänyt itse reitin moneen kertaan ja huolehtinut muun muassa opasteista.

– Meillä on ollut aina hyvä tuuri säiden suhteen, ja tänä vuonna näyttää erityisen hyvältä, Koskivaara myhäili eilen.

Tapahtuma kiertää Kaupunginlahden rannoilla, puutalokortteleissa ja myös upea Myllymäki on reitin varrella. Kuuden kilometrin reitin voi kävellä tai juosta.

– Suurin osa osallistujista on yleensä kävellyt, mutta kyllä mukaan aina mahtuu pikakiitäjiäkin. Tärkeintä on mukava tunnelma.

Maalissa osallistujia viihdyttävät musiikillaan Kalle Klotz ja Susanna Pihlaja sekä tapahtuman juontajana toimiva Sami Kuronen . Alkujumpan vetää Johanna Harikkala-Nurmi .

Reitin varrella on juomapiste Rauhankadun ja Merimiehenkadun kulmassa. Sieltä saa myös ensiapua, jos vaikkapa tossut alkavat hiertää.

Koskivaara kehottaa osallistujia ottamaan oman juomapullon mukaan nyt korona-aikana. Sitä voi tankata juomapisteellä.

– Oma pullo on hygienian kannalta turvallinen ja sen voi täyttää tarvittaessa juomapisteessä.