Terveelliset siniposket roikkuvat paikoin muhkeina kasvustoina odottamassa ämpärikansaa. Marjakautta varten olemme jonottaneet ilmaisia ämpäreitä. Nyt sinne kannattaa saapastella, metsään poimimaan herkullisia mustikoita.
Sinne menen minäkin, joka vuosi ainakin muutaman kerran. Suurimmat haasteeni ovat liikkeelle lähteminen, kärsimättömyys ja hyttyset.
Kokonaista ämpärillistä en ole yksin yhdellä poimintakerralla vielä koskaan saanut. Marjastusreissut ovat jääneet liian lyhyiksi tai marjoja on vaan ollut vähemmän.
Lounais-Suomen poliisi kirjoitti Facebookiin viime viikolla omat vinkkinsä marjastajille. Poliisille marjastajat näyttäytyvät toisinaan metsiin kadonneina retkeilijöinä, joita haetaan pienoiskopterin eli dronen ja koirien avulla.
Päivityksessään poliisi muistuttaa ottamaan ladatun kännykän mukaan metsään. Hyvä vinkki on ladata kännykkään 112-sovellus, joka kertoo kännykän sijainnin sekä koordinaatteina että kartalla. Paikallistaminen onnistuu omin päin, eikä hätäpuhelua tarvitse soittaa.
Poliisin mukaan mukaan kannattaa ottaa reppuun myös kartta, kompassi, vara-akku ja tulentekovälineet – ja jos mahdollista kaveri. Näihin lisäisin itse myös eväät, varsinkin jos sitä ämpärillistä tavoittelee.
Joka tapauksessa poliisi kannustaa kertomaan läheisilleen, minne on menossa ja koska on tulossa takaisin. Virkavallan mukaan kannattaa myös pukeutua kirkkaasti. Poliisin päivitys päättyy ohjeisiin: “Jos eksyt, soita 112 ja hakeudu avoinaiselle paikalle.”
Poliisin ohjeet ovat hyvät, sillä eksyneitä marjastajia on etsitty aiempina vuosina Vakka-Suomestakin. Toisaalta ohjeet voivat pelottaa niitä, jotka pohtivat uskaltavatko lähteä metsään.
Itse olen ollut hukassa monta kertaa, eikä se haittaa. Itseluottamusta on sen verran, että tiedän aina löytäväni pois metsästä.
Pitkään taistelin uusiin paikkoihin autoiltaessa navigaattorin käyttöä vastaan. Mielestäni harhailu ei ole pahasta. Silloin voi löytää vaikka kuinka kivoja paikkoja – oli sitten kyse autoilusta tai marjastamisesta.
Nykyään olen taipunut navigaattorin käyttöön, kun aika on kortilla ja kyydissä on ei harhailuista pitäviä. – Taas joku äidin reitti, kuulin keväällä jälkikasvulta metsässä pyöriä taluttaessamme, vaikka olimme täysin kartalla.
Harhailu on mielestäni mitä parasta nykyihmisille. Harhaillessa ei voi olla kiire, tai se ainakin loppuu tarpeeksi kauan harhailtuaan.
Harhailuun kuuluu rento mieli, se ei nimittäin kireänä onnistu. Jos harhailu alkaa harmittamaan, kannattaa pysähtyä, ja olla vaan paikoillaan, katsoa ympäristöä ja halutessaan kaivaa se taskusta löytyvä sähköinen tai paperinen kartta.
Sinne tänne säntäily ei auta eksynyttä. Jos mitään apuvälineitä ei ole, kannattaa lähteä yhteen suuntaan, josta varmasti ennemmin tai myöhemmin löytyy joku tie, talo tai vesistö. Saman suunnan pitäminen onnistuu vaikkapa pitämällä aurinko tietyssä suunnassa itseen verrattuna, vaikkapa selän takana.
Kaikkein parhaiten harhailu sopii marjastamiseen, jossa pitää vapautua vaistojensa varaan, että mihin suuntaan tästä lähtisi. Jossain se ämpärillinen mustikoita minuakin odottaa.
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien tuottaja