Eija Eskola-Buri
Rakastan luonnonvedessä uimista. Harrastan sitä enimmäkseen Saaristomerellä.
Mikään ei voita tunnetta, kun varhain keväällä jäät sulavat ja pääsee ensimmäisen kerran kastautumaan jääkylmään veteen. Käyn meressä ympäri vuoden, ja kun tilaisuus tarjoutuu, pulahdan innolla myös järvi- ja jokivesiin ja lampiin.
Keskikesällä luonnonvedet lämpenevät omaan makuuni hieman liian lämpimiksi, mutta silloin vedessä voi viipyä pidempään.
Uidessa jos jossakin tuntee elävänsä tässä ja nyt. Veden kosketuksessa on jotakin terapeuttista, keskikesällä lempeää hyväilyä ja vesien viilentyessä kirpeää nipistelyä – molemmat yhtä voimaannuttavia tuntemuksia.
En ole mikään superuimari, ja lapsena muistan ihmetelleeni, kuinka muut jaksavat uida pitkiä matkoja ilman väsymystä. Sammakkopotkuja on sittemmin hiottu, mutta ei minusta mitään pitkän matkan avovesiuimaria tule.
Lapsuudessa paras hetki uintiretkillä oli vasta uinnin jälkeen, kun sai kietoutua rannalla isoon pyyhkeeseen ja mussuttaa eväitä.
Saaristomerellä veden lämpötila ja kirkkaus vaihtelevat. Mitä ulompana mantereesta vesistö on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä voit nähdä syvälle, joskus jopa pohjaan asti.
Rakkolevät vedessä ovat sykähdyttävät näky, sillä ne ovat Itämeren hyvinvoinnin kannalta tärkeä laji.
Korppoossa Stora Hästön saaren edustalla on Metsähallituksen vedenalainen luontopolku. Suomen kesän vaihtelevat sääolosuhteet ovat estäneet toistaiseksi aikeeni testata sitä.
Muistelen, että jossain vaiheessa vedenalainen luontopolku oli suunnitteilla myös Pyhärannan Hierkonpolun maisemiin. Toivottavasti sitä ei ole kokonaan kuopattu.
Olen snorklaillut muutamia kertoja Egyptissä, jossa vedenalainen maailma on omaa luokkaansa. Värikkäässä vedenalaisessa puutarhassa valojen ja varjojen välkkeessä tulee tunne kuin olisi eksynyt ulkoavaruuteen hiljaiseen sinfoniakonserttiin. Tauot ovat yhtä tärkeitä kuin sävelet. Yleisössä ei ole muita ihmisiä ja voit uppoutua elämykseen täysillä kaikilla aisteilla.
Suomessakin on riuttoja, ja vieläpä ihan lähellä. Suomen ympäristökeskus listasi kesällä rannikon tärkeimmät vedenalaiset luontoalueet ja Uudenkaupungin saaristo on yksi niistä.
Tiedetoimittaja Maija Karala kirjoitti Uudenkaupungin Sanomissa, että linnuille riutat ovat kuin katettuja buffetpöytiä ja merenpohjasta kohoavia kallioita peittää elämän kirjo, joka tuo mieleen tropiikin koralliriutat.
Laitilan Sanomissa on tänä kesänä julkaistu juttusarjaa järvistä. Laitilan Kuvaajien ja ympäristöyhdistyksen tekemä juttusarja on tuonut esille myös harvinaisempia järviä. En ollut ennen tiennyt, että Laitilassa on kaksi Valkkisjärveä.
Vedet ovat nyt lämpöisiä ja mikä parasta Laitilassa ne ovat myös puhtaita. Luonnonvesissä uiminen on luontomatkailun nouseva laji. Eri puolilla Suomea järjestetään uintivaelluksia, ehkäpä joskus täälläkin, onhan Laitilassa yli 70 järveä.
Avovesiuintiin hurahtanut elokuva-ohjaaja Johanna Vuoksenmaa perusteli taannoin Kirkko & kaupunki -lehden haastattelussa lempilajiaan osuvasti: ”Suomen vesistöt tarjoavat sekä huvia että terapiaa eivätkä kysele ihmisen ikää tai ihonväriä”.
Siis ei kun uimaan!
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien päätoimittaja