Laitilan paloasemalla on muutaman viikon ajan ollut käytössä uusi pelastusauto, jota on jo monta kertaa kokeiltu tositoimissa. Koska asemalla on vakituinen miehistö paikalla, pitää Varsinais-Suomen pelastuslaitos huolen siitä, että täällä on aina käytössä ajanmukainen kalusto. Edellinen pelastusauto oli käytössä kuusi vuotta, ja viime vuonna tuli käyttöön uusi säiliöauto.
Palomies Reijo Pennanen kertoo uuden pelastusauton olevan kotimaista tekoa ja maksaneen täysin varusteltuna 380 000 euroa ilman arvonlisäveroa.
– Varustelussa on satsattu pelastuskalustoon, koska Laitilassa on kova liikenne ja onnettomuuksia sattuu. Aikaisempia tehokkaammat leikkurit ja levittimet ovat nyt akkukäyttöisiä, joten enää ei kulu aikaa letkujen ja johtojen takia.
Varustukseen kuuluu myös tehokkaita nostotyynyjä, mutta korona on hiukan sotkenut tätäkin, ja ihan kaikki varusteet eivät ole vielä tulleet. Uudet leikkurit ja levittimet ovat hiukan painavampia kuin vanhat, mutta se ei Pennasen mukaan haittaa, kun laitteiden saaminen onnettomuuspaikalle käy nopeammin ja leikkurilla menee poikki paksumpikin palkki.
– Mukana on tietysti myös sammutuskalusto, kolmisen kuutiota vettä, pintapelastuslautta ja paljon muita varusteita. Tänä vuonna on ollut jo sellaiset 150 hälytystä ja virka-aikana, kun paloasema on miehitetty, lähtee apu liikkeelle jopa minuutissa hälytyksen tulosta.
Laitilan paloasemalla on arkisin kello 8 ja 16 välillä kolme vakituista palomiestä, ja hälytys menee myös puolivakinaisille. Iltaisin ja viikonloppuisin paikalla ei ole ketään, mutta Pennasen mukaan tuosta ei ole syytä huolestua, sillä soittamalla numeroon 112 tulee apu aina paikalle.