D1-joukkueelle historiallinen voitto salibandyssa – Jyskeelle mestaruus Suomen suurimpiin kuuluvasta junioriturnauksesta Tampere Floor Ball Tournamentista

0
Laitilan Jyskeen salibandyn D1-joukkueen valmentaja Aleksi Kantola ohjeistaa joukkuetta ennen turnauksen ensimmäistä peliä. Joukkueessa pelasivat (edestä keskeltä myötäpäivään) Justus Rivinius, Eemil Lockmer, Mikael Nikusaari, Onni Viherjälaakso, Joona Koskinen, Eevert Lehtola, Verneri Jaakola, Niklas Joutsenvuori, Robert Kantola, Veeti Kuusisto, Sebastian Kupiainen, Onni Alanissi, Jaro Nurminen, Mikael Kauha ja Joona Syri.

Laitilan Jyskeen D1-joukkue kirjoitti toissa viikonloppuna uuden luvun Laitilan salibandyhistoriaan voittamalla oman sarjansa yhdessä Suomen suurimmista junioriturnauksista Tampereella. Aikaisemmin Jyskeelle on karttunut vastaavan suuruisista junioriturnauksista yksi pronssi vuonna 2012 ja yksi hopea vuonna 2019. Pronssin nappasi 1997 syntyneiden joukkue ja hopealle ylsi 2008 syntyneiden joukkue.

Onnistunut turnaus oli D1-joukkueelta hyvä avaus hiljattain alkaneelle kaudelle.

– Neljänä iltana viikossa harjoitellaan ja ne ovat jaettuna siten, että Laitilassa on kaksi harjoitusta ja Uudessakaupungissa kaksi. Keväällä korona-ajan harjoitukset vedettiin omatoimisina valmentajien antamien ohjeiden mukaisesti. Kilpailukausi alkanee toivottavasti syys-lokakuun vaihteessa ja kaikki tekeminen tähtää siihen, että tuolloin ollaan kovassa vedossa, joukkueen valmentaja Aleksi Kantola kertoo.

Jyske tekee yhteistyötä Uudenkaupungin Salibandyn kanssa. Yhteistyö tarkoittaa yhdessä harjoittelemista ja sitä, että suurin osa pelaajista voi pelata molempien joukkueiden pelejä.

– USB:n paidassa pojat pelaavat 07-syntyneiden sarjaa ja Jyskeen paidassa pelataan 06-syntyneiden sarjaa. Harjoittelun sekä pelaamisen ohella on erityisen merkittävää ollut myös valmennusosaamisen sekä valmennusresurssien yhteinen käyttö. Molempien joukkueiden valmentajat tukevat toisiaan ja tekevät siten merkittävää yhteistyötä, kun tavoitteena on ennen kaikkea kehittää pelaajia yksilöinä.

Toissa viikonloppuna pelattu turnaus on hyvä esimerkki tehdystä yhteistyöstä.

– Oma valmentajamme Aleksi Kantola joutui jättämään sunnuntain pelit väliin, joten USB:n valmentajat Pasi Kauha ja Marko Oinas hoitivat turnauksen loppuun. Tämä on erittäin hienoa ja tietyllä tavalla myös helppoa, koska kaikki pelaajat ovat kaikille valmentajille tuttuja ja samoin toisin päin, pojat tuntevat, joukkueesta riippumatta, kaikki mukana olevat pelaajat ja valmentajat, toteaa Jyskeen joukkueenjohtajana toimiva Katri Viherjälaakso .

– Yhteistyö on mahdollistanut myös sen, että Jyskeen maalivahti Sebastian Kupiainen on saanut yksilöllistä maalivahtivalmennusta USB:n Marko Oinaalta. Tällaista resurssia ja osaamista ei omasta takaa ole ollut ja Markon työ ”Sebun” kanssa onkin ollut erittäin merkittävää ja tuloksekasta, kiittää Kantola.

Jyskeen joukkueenjohto myöntää, ettei turnauksen voitto tullut yllätyksenä.

– Koko kesä on menty todella kovaa, joten tiesimme, että olemme kunnossa. Helpolla se ei missään nimessä kuitenkaan tullut, vaikka muutamien pelien tulokset niin voisivat väittää. Jo alkusarjan viimeisessä pelissä SBS Maskua vastaan jouduimme tiukille ja olimme lähelle ottelun puoltaväliä vielä tappiolla. Omalla perustekemisellä kuitenkin tärkeä voitto siitä otettiin. Samalla valoimme itsellemme valtavasti lisää itseluottamusta sunnuntaille. Välierässä alkoi jo turnausväsymys iskeä päälle, ja siinä pelissä puolustus osaamista mitattiin oikein huolella. Finaalissa taisimme olla jo 1–3 tappiollakin, mutta kovalla taistelulla ja halulla voittaa jotain, pojat hoitivat hommaan kotiin, muistelee Kantola.

Valmentaja Kantola pitää joukkueen vahvuuksina sitoutumista, avoimuutta ja rohkeutta.

– Pojat osallistuvat kiitettävällä tasolla harjoituksiin sekä muihin joukkueen tapahtumiin. Jokainen saa olla joukkueessa oma itsensä. Onkin erittäin hienoa nähdä, kuinka hienosti pojat tulevat toistensa kanssa toimeen ja viettävät vapaa-aikaansakin yhdessä. Rohkeus yrittää ja uskallus epäonnistua on joukkueen perusperiaatteita ollut päivästä yksi alkaen. Ja siitä periaatteesta emme luovu ikinä, muistuttaa Kantola.

Puolustajan paikkaa pelaava Eemil Lockmer kertoo voiton tuntuvan tosi hyvältä kevään kovien treenien jälkeen. Odotukset tulevalle kaudelle ovat selvät.

– Samaa hyvää meininkiä kuin turnauksessa.

Koronaepidemian vuoksi joukkueen yhteiset harjoitukset jäivät tauolle. Joukkueen jäsenet tekivät tahoillaan omatoimisia treenejä.

– Mutta kavereiden kanssa treenaaminen on sata kertaa mukavampaa. Tauon jälkeen oli kiva nähdä kavereita ja päästä kentälle.

Turnauksen tilastot

  • Rivinius Justus 8+9
  • Kauha Mikael 9+4
  • Lehtola Eevert 8+2
  • Viherjälaakso Onni 5+6
  • Syri Joona 6+3
  • Kuusisto Veeti 5+2
  • Koskinen Joona 2+4
  • Jaakola Verneri 2+3
  • Joutsenvuori Niklas 2+3
  • Kantola Robert 1+4
  • Alanissi Onni 4+0
  • Lockmer Eemil 0+4
  • Nikusaari Mikael 1+0
  • MV Sebastian Kupiainen (Kupiainen palkittiin joukkueen parhaana pelaajana finaalissa)
  • MV Jaro Nurminen

Jyskeen hyvän turnauksen kruunasi tiukka finaali

Turnauksen ensimmäisenä päivänä Jyske hallitsi vastustajiaan suvereenisti. Koovee/Punaiset kaatui maalein 9–0 ja Tampere Icehearts 12–0. SBS Masku pääsi tekemään avausmaalin Jyskettä vastaan, mutta lopputulos kertoi laitilalaisjoukkueen vahvasta otteesta. Peli päättyi 6–1.

Sunnuntaipäivän ensimmäisessä ottelussa Orimattilan Jymy joutui taipumaan Jyskeen edessä maalein 15–1. Mitalipeleissä Jyske sai vastaansa Lempäälän Sportsin, jota vastaan Jyske kävi turnauksen tiukimman ottelun. Alkuun kolme maalia tehnyt Jyske joutui puolustamaan johtoasemaansa loppuun asti. Peli kääntyi kuitenkin Jyskeen voitoksi maalein 3–2, mikä takasi laitilalaisjoukkueelle tien finaaliin.

Finaalissa Jyske sai vastaansa kotikaupungissaan pelaavan Classicin. Jyske teki avausmaalin, mutta tästä huolimatta toiseen erään jouduttiin lähtemään tappioasemista. Toinen erä alkoi lupaavammin ja Jyske pääsi tasoituksen kautta johtoasemaan. Classic ei antanut periksi, mutta lopulta Jyske sai venytettyä johtoasemaansa siten, että maalitaululla oli pelin päätyttyä lukemat 8–5.