Kauppilan umpipihalla vietetään elojuhla – Elokuun viimeisenä sunnuntaina maakunnan useimpiin museoihin on vapaa pääsy

0
Kauppilan umpipihassa on sunnuntaina avoimet ovet.

Kauppilan umpipihalla Laitilassa vietetään perinteistä elojuhlaa sunnuntaina 30. elokuuta kello 13. Juhlassa keskustellaan ekomuseotoiminnasta ja siitä, voisiko ekomuseossa olla Kauppilan umpipihan tulevaisuus. Keskustelun alustaa Echoes-hankkeen projektipäällikkö Saija Mustaniemi.

Juhlassa kuullaan kansanmusiikkia Laitilan pelimannien soittamana. Pelimannien laulusolistina on Jari Helmisaari ja pelimanneja johtaa Marja-Liisa Santala.

Laitilan seurakunta järjestää tilaisuudessa pienen hartauden, jonka pitää kirkkoherra Petri Laitinen. Sen jälkeen tarjolla on uutispuuroa.

Uutispuuro valmistetaan samoin kuin entisaikoinakin eli sadonkorjuun jälkeen tuoreista vastajauhetuista ruisjauhoista (uutisista). Uutispuuron valmistaminen ei ole pikaista hommaa, vaan puuroa keitetään reilun tunnin verran. Näin se onkin perinteikästä slowfoodia ja todella maukasta puuroa.

Elojuhlaan ja Kauppilan umpipiha -museoon on sunnuntaina 30.8. vapaa pääsy. Elokuun viimeinen sunnuntai on Varsinais-Suomen museopäivä, jolloin maakunnan useimpiin museoihin on vapaa pääsy.

Kauppila on avoinna sunnuntaina kello 12–17. Museon osoite on Koukkelantie 240, Laitila.