Koronatestejä tehdään nyt paljon Laitilassakin

0
Laitilan terveyskeskuksen infektiovastaanotolla otetaan nyt koronatestejä useamman hoitajan voimin. Suojautuminen on tärkeää, sillä koronavirus voi olla oireiltaan aivan tavallisen flunssan kaltainen. Työvuorossa tiistaina olivat sairaanhoitajat Joanna Isomäki ja Anja Vuoriaho. Kuva: Hanna Vaaraslahti

Parin viime viikon aikana koronavirustestejä on tehty Suomessa kiihtyvällä tahdilla. Paikoin terveydenhuolto onkin ruuhkautunut, ja sekä testiin pääsyä että testituloksen varmistumista joutuu odottamaan aiempaa kauemmin. Laitilassakin tilanne on hankaloitunut tällä viikolla: testiin pääsee kyllä päivässä tai parissa, mutta näytteiden vastauksia ei enää vuorokaudessa tai parissa ole Tyksistä saatu.

Tehtyjen koronatestien lukumäärä on viime ja tällä viikolla lisääntynyt selvästi Laitilassa. Ilmiö on tuttu eri puolilta Suomea, sillä koronaviruksen leviäminen on kiihtynyt niin kotimaassa kuin maailmallakin.

Lisääntyneestä testien lukumäärästä huolimatta ainakaan torstaiaamupäivään mennessä yhtään uutta koronatartuntaa ei Laitilassa ole varmistunut.

– Myöskään uusia altistumisia ei ole ollut, sillä yhtään karanteenitodistusta emme ole kirjoittaneet, kertoo infektiotaudeista vastaava lääkäri Aleksi Savonlahti.

Edellinen positiivinen koronatesti tehtiin Laitilan terveyskeskuksessa heinäkuun puolessa välissä, jolloin varmistui kahden kausityöntekijän sairastuminen koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin. Heidän sairastumisensa jälkeen Laitilan terveyskeskuksessa tehtiin seulontoja mahdollisille altistuneille, mutta otetuista näytteistä ei löytynyt uusia sairastuneita.

Tätä ennen edellinen koronatartunta vahvistettiin Laitilassa toukokuun lopussa. Kaikkiaan Laitilassa on eiliseen torstaipäivään mennessä varmistettu 11 koronavirustartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antaman ohjeistuksen mukaan koronatestiin tulee hakeutua matalalla kynnyksellä. Käytännössä testiin voi tai tulisi mennä, jos on mikä tahansa infektio-oire, kuten nuhaa, kurkkukipua tai kuumetta.

– Ohjeistus tosiaan on se, että kaikki oireilevat testataan. Nyt on liikkeellä paljon virusperäisiä infektioita, joten testejä tehdään sen mukaan eli paljon, Savonlahti kuvaa tilannetta.

Laitilassa tehtiin viime viikon lopulla noin parikymmentä testiä päivässä ja tämän viikon alussa päivittäisten testausten lukumäärä nousi jo kolmeenkymmeneen.

– Syksy on perinteisesti erilaisten infektioiden kulta-aikaa, joten tilanne jatkunee pitkään tällaisena. Noudatamme luonnollisesti THL:n ohjeistusta ja sen mukaan teemme testejä.

Laitilan terveyskeskuksen alakertaan perustettiin keväällä erillinen infektiovastaanotto, jonne kaikki hengitystieoireiset potilaat ohjataan.

– Koronatestit otetaan infektiovastaanotolla. Jos mitään muita näytteitä ei tarvitse ottaa tai muuta selvitettävää ei ole, niin olemme ottaneet koronatestejä myös siten, että näytteen antajan ei ole tarvinnut poistua autostaan, kertoo vs. infektiohoitaja Hanna Vaaraslahti.

Hän korostaa ennen muuta sitä, että jokainen suhtautuisi flunssaoireisiinsa vakavasti.

– Flunssaoireisena ei tulisi lähteä ihmisten ilmoille, vaan pysyä kotona. Nimittäin jos tauti onkin koronaa, niin sairastunut ehtii pahimmillaan altistaa – ja saattaa karanteeniin – monta ihmistä.

Terveydenhuollossa on tavoitteena kartoittaa koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin sairastuneen kaikki kontaktit siltä ajalta, kun sairastuneella on ollut oireita ja vuorokausi ennen oireiden alkamista.

Erityisesti Vaaraslahti painottaa sitä, että flunssaoireisten tulee soittaa terveyskeskukseen ennen sinne menoaan.

– Tärkeää on, että jokainen jolla on minkäänlaisia infektio-oireita, soittaa terveyskeskuksen ajanvaraukseen ja noudattaa puhelimitse saamiaan ohjeita. Ei siis esimerkiksi missään nimessä saa tulla flunssaisena terveyskeskuksen ajanvaraukseen varaamaan aikaa itselleen.

Vaaraslahti pahoittelee, että myös terveyskeskuksen puhelinlinjat ovat ajoittain ruuhkautuneet.

– Toivommekin ihmisiltä nyt ymmärtämystä, kun esimerkiksi takaisinsoittoaikamme on pidentynyt.

Koska koronaviruksen oireet voivat olla hyvin lieviä, jokainen infektio-oireinen voi olla mahdollinen koronaviruksen kantaja. Lähtökohtaisesti esimerkiksi jokainen koronatestissä ollut on karanteenissa, kunnes negatiivinen testitulos on varmistunut.

– Testien vastaukset tulevat kanta-palveluun. Omilla pankkitunnuksilla voi kirjautua www.kanta.fi -sivustolle ja käydä katsomassa onko vastaus tullut. Terveyskeskukseen ei siis kannata soittaa tulosta kyselläkseen, sillä soitot ruuhkauttavat linjat. Kun vastaus on tullut, niin mekin viestin lähetämme, kunhan vain ennätämme.

Sekä lääkäri Savonlahti että sairaanhoitaja Vaaraslahti kuvaavat vallitsevaa tilannetta haastavaksi. Ohjeistuksen mukaan esimerkiksi kouluun tai päivähoitoon ei lasten tule mennä edes lieväoireisena.

– THL:n linjaus on, että lievässäkin flunssaoireessa jäädään kotiin. Koronavirustestiin voi hakeutua pian oireiden alettua, mutta jos mahdollista, niin lieväoireisena voi myös pysytellä kotona ja katsoa koheneeko vointi levolla.

Toistaiseksi tärkeintä on noudattaa neuvoja, joita viime kuukausien aikana on terveydenhuollosta useampaan kertaan korostettu.

– Pestään käsiä tiheästi tai käytetään käsidesiä, pidetään riittävä etäisyys muihin ihmisiin ja infektio-oireisena pysytään kotona, listaa Hanna Vaaraslahti.