Laitilassa julistettiin ohravallankumous: joulupuuron ainekset kotimaasta

0

Ensi jouluna suomalaisissa kodeissa syödään riisipuuron sijasta kotimaisesta ohrasta valmistettua joulupuuroa.

Kampanointi kotimaisen ohran puolesta alkoi Laitilassa Hullun kukon torilla lauantaina. Ohrapuurojulistuksen luki juhlallisesti Lea Koskinen Kalevalasta tutun Louhen hahmossa.

Onneksi on ohra! -hankkeen taustalla on Laitilan Kulttuurin Tuki ry ja Ukipolis Oy:n KulTa-hanke (Kuluttajat ruokatalouden keskiössä).

Kampanjan tavoitteena, että ohra nousee arvoiselleen paikalle ruokajuhlista suurimpaan eli joulun ajan ruokapöytään.

– Perinteistä ohrapuuroa silloin toivottavasti nautitaan valtakunnassa niin kodeissa kuin pikkujouluissakin, julisti Louhi kesän päätöskauden toritapahtumaan kokoontuneelle toriväelle.

Suomessa on syöty kotimaista ohrapuuroa jouluna satojen vuosien ajan, ulkomaista riisipuuroa sen sijaan vasta joitakin vuosikymmeniä.

Toiselta puolelta maapalloa tuoduista aineksista keitettyä joulupuuroa syödään Suomessa joulun edellä valtavat määrät. Puurosta on helppo tehdä terveellistä lähiruokaa keittämällä se kotimaisesta ohrasta.

Kampanjan visuaalisen ilmeen on suunnitellut Anne Jacksen.